VESPASIANUS: Tule tänne, Tiitus. Annas kun tunnustelen sinua. Silmäni eivät näe, mutta hengessä näen sinut elävänä edessäni. Tiitus, Tiitus, sinun puuhiasi tämä on ollut kaikki. Sinä teit minut, yksinkertaisen virkamiehen, keisariksi. Mutta annas kun sanon sinulle, ennenkuin kuolen: liian paljon sinä luulet, liian paljon sinä odotat purppuratoogasta. Ei se ole mitään, ei yhtään mitään. Kaiken aikaa olen tuntenut itseni suureksi narriksi. Ja enin silloin kuin seisoin triumfivaunuissa,—hölmö minä! aamunkoitosta päivänlaskuun seisoin siinä sekä oman että koko maailman ivan esineenä. Narri minä, minulle tapahtui mitä olin ansainnut!
TIITUS: Taudista parantuvanakin olet parantumaton ivassa!
VESPASIANUS: Voi minua! Pahin näytelmä on vielä jäljellä. Kuoltuani te panette toimeen loistavan hautaussaaton ja julistatte minut jumalaksi!
TIITUS: Hiljaa, hiljaa, isä. Orjat voivat kuulla. Jos caesar menee kuolemaa kohden niinkuin tavallinen ihminen, mikä silloin hänet alamaisistansa erottaa? Jumalaksi tulee caesar kuoltuansa.
VESPASIANUS: Jumalaksi, jumalaksi! Ah, Tiitus: kovaa on vanhan soturin, niinkuin minä, jolla on valta maailman yli, kadottaa valta itsensä yli niin, ettei jaksa enää roomalaisen tavoin elämäänsä lopettaa. Kovin jo haluaisin tämän narriuden perinnöksi luovuttaa. Mitä, Tiitus? jätänkö haluttua tavaraa? ha-ha—. Kuitenkin minulla on kaksi poikaa, Hallitkaa yhdessä. Ota hänet vierellesi, Domitianuksen, että hänkin saa vähän maistaa sitä, mitä niin himoitsee. Tiedän, Tiitus, että sinä teet kaikki niinkuin itse tahdot. Minä vaan rukoilen sinua: ota Domitianus mukaan. Kas tähän, tähän olen hallitussuunnitelmani kirjoittanut. (Antaa Tiitukselle pergamentin). Oh voimani, voimani! Liiaksi, liiaksi olen puhunut.—Lysimaakos!
LYSIMAAKOS: Levätä täytyy sinun majesteetti. Kunhan tämä voimainponnistus ei toisi turmiota!
VESPASIANUS: (peräytyy Lysimaakon tukemana verhon taa).
TIITUS: (tulee uhrialttarin luo, hetken mietittyänsä heittää pergamentin tuleen ja jää katsomaan savua, joka menee alas).
BERENICE: Mitä sinä katsot, Tiitus?
TIITUS: Viskasin tuleen nahkapalasen. Ajattelin: jos savu nousee, käy niinkuin minä tahdon,—jos menee alas, käy toisin. Katso, kuinka savu kiiriskelee pitkin maata!