DOMITIANUS ja SEURUE: (osottavat olevansa samaa mieltä ja poistuvat).
TIITUS: Minne he läksivät?—Nyt, Callias, lähestyy minun viimeinen hetkeni. Se tulee minua auttamaan, kun en itse voinut, ja erottaa minut kaikesta, niinkuin minä tahdoin.
Katso, minä tervehdin sitä niinkuin vapauttajaani.
Minä itse menen sitä vastaan, minä itse kutsun sen luokseni. Katso, ilman sinun tukemistasi minä nousen ja kävelen sinne, josta en koskaan enää palaa. (Menee sisähuoneen ovelle, pysähtyy sen kynnykselle). Callias! nyt mene ja sano Domitianukselle, että minä olen kuollut.
CALLIAS: Oo, caesar, minkä katkeran toimen annoit palvelijasi osaksi!
TIITUS: Se on minun viimeinen keisarillinen tahtoni. (Menee sisälle, sulkeutuu verhon taa).
CALLIAS: (avaa oven ulos).
DOMITIANUS ja HÄNEN SEURUEENSA (tulevat).
CALLIAS: Caesar on viimeisen hengähdyksensä hengittänyt.
DOMITIANUS: Nytkö jo? en sitä odottanutkaan! Ihan, ihanko kuollut?