Sen tähden hyvin pian ihminen tahtoisi heittää päältänsä kaiken edesvastauksen tässä asiassa. "Asia on surullinen, mutta minä en sille mitään voi, ja siis on parempi, että suljen kasvoni ja silmäni siltä."
Näin sanoessa ihmisille kuuluu kuitenkin toinen ääni, joka pitää heidät sidottuina edesvastuusen ehdottomasti ja huolimatta kaikista heidän puheistaan, joilla he pyristelisivät itseänsä irti. Se ääni on niinkuin ukkonen, joka vielä on kaukana taivaanrannassa: ihmiset puhuvat toisilleen ja kuulevat vielä omia ääniä sen yli; mutta he eivät voi olla samalla tietämättä, että tuo etäinen kumea jyrinä, kun se lähestyy, ei ainoastaan ole kovempi heidän ääntänsä, vaan voi saattaa heidät vaikenemaan, ja että he eivät voi minnekään paeta tätä ääntä. Juuri näin omatunto tässä kysymyksessä sitoo ihmisen edesvastuun tunteesen, eikä anna hetkeksikään vakaantua siinä ajatuksessa, että hän todella olisi edesvastauksesta vapaa.
Pakenematta omantunnon uhkaavaa syytöstä ja edesvastuusen vaatimista, turvautuen päinvastoin sen suojaan ja kuulostaen sen ääntä, saa asia yhtaikaa masentavan ja auttamattoman, ja kuitenkin omituisella tavalla lohduttavan ja pelastusta lupaavan käänteen.
Omatunto sanoo:
Ennenkuin syytät lapsiasi synnynnäisestä saastaisuudesta ja aistillisuudesta, ajattele oletko itse koskaan voittanut juuri sitä samaa viettiä, jota niin inhoat heissä, ajattele etkö sinä, siittäessä heitä, itse tyydyttänyt juuri sitä samaa viettiä; ajattele etkö sinä, vielä sittenkin kun jo tiesit, että lapsen elämä on alkanut äidin kohdussa, jatkanut lapsen elämän ylitse tyydyttää samaa viettiä. Et sinä sentähden voi olla aavistamatta, että lapsi on vastaanottanut sinun oman viettisi semmoisena kuin sen olet hänelle jättänyt.
Sille, jolle omatunto tämän sanoo, on tarpeetonta kuulustella lääkärien mieltä asiassa tai etsiä todistuksia, jotka sitä kumoisivat tai puoltaisivat. Hän tietää, että se on niin. Ja niinkuin hän tietää olleensa tähän asti taipuvainen salaamaan tätä totuuden ääntä itseltänsä, niin sitä salaa yhä maailma ja enimmät sen lääkärit. Mutta hyvä on myöskin tietää, että nykyään lukuisat ja yhä lukuisammat etevät ammattimiehet ovat voimakkaasti nostaneet tämän perinnöllisyyskysymyksen julkisuuteen. Kysymys ei tällöin enää ole perisynnistä, jonka Jumala olisi määrännyt, vaan perinnöllisyydestä, eli aistillisten taipumusten siirtämisestä lapseen ihmisestä riippuvana tosiasiana, niin että hänestä myöskin riippuu olla siirtämättä niitä lapseen. — Monet lääkärit tunnustavat, eitä lapsen siittimellinen eli seksuellinen halu, vietti, periytyy häneen seurauksena jatketusta sukupuolielämästä aviopuolisojen välillä raskauden aikana.
Tahdon tähän ottaa kuuluisan amerikalaisen lääketieteentohtorin, Alice
Stockhamin jo julkisuudessa ilmestyneen lausunnon asiassa:
"Pariutuminen raskauden aikana näännyttää äitiä ja vahingoittaa kohdussa olevan sikiön elämää vaikuttaen sen elimistössä ennenaikaista siittimellistä kehitystä. Täytyy koettaa torjua ajatuksia näistä asioista, huolellisesti välttäen jokaista seikkaa, mikä voi edistää aistillisen halun syntymistä. Näin ollen olisi tarpeen eri vuoteet jopa eri makuuhuoneetkin miehelle ja naiselle.
"Tärkeätä ja huvittavaa olisi tutkia, eikö vaikeiden synnytystuskien syytä voisi poistaa niinikään kieltäymisen avulla raskauden aikana, koskapa muutamat havainnot tähän suuntaan antavat syytä niin otaksua.
"Eivätköhän sairaaloiden ja hyväntekeväisyyslaitosten johtajat voisi ottaa tutkiakseen tätä kysymystä? Tilastollisten tietojen avulta voisi ratkaista onko tämä teoria oikea vai väärä. Kieltäytymisen vaikutus jälkeläisiin käskee kaikkia toden teolla ajattelemaan tätä kysymystä, joille on ihmisluonteiden jalostuminen kallis asia. Ajattelevien vanhempien on harkitseminen kysymystä, eivätkö he kylvä lapseen aistillisuuden siemeniä eläen äidin raskauden aikana fyysillisen rakkauden alhaisella asteella.