Edellinen on maailman usko. Kaikista aikamme kristillisistä korulauselmista huolimatta, kuulee perussävelenä niissä opetuksissa, joilla ihmisiä kasvatetaan, että ihmisen tehtävä on säästää itselleen varoja, turvata tulevaisuuttaan, koota rikkautta, täytyy siis kilpailla, täytyy pyrkiä eteenpäin virka-uralla ja niin edespäin. Semmoiset puheet osoittavat, että Kristuksen oppi elämän tarkoituksesta on nykyisessä yhteiskunnassamme ainoastaan ulkonainen kuori ja että tämän yhteiskunnan uskonto on oikeastaan yhä vielä pakanuuden kannalla (= elämän tarkoitus on personallinen menestyminen). Kaikkina aikoina, mutta erittäinkin meidän aikanamme tapahtuu ihmisissä ylimeno pakanuudesta todelliseen Kristuksen oppiin. Ihmiset kyllästyvät ajallisiin pyrintöihinsä ja haparoivat yhä innokkaammin semmoisia tarkoituksia kohden, jotka tekisivät heistä ajattoman hengen välittömiä palvelijoita. He eivät itse tiedä haparoivansa, ja he selittävät tilansa vaan toivottomaksi kyllästymiseksi kaikkeen. Kaksi eri uskoa ei sovi yhtaikaa samaan sydämmeen, ja jos ne sinne yhtaikaa pyrkivät, niin ne siellä muodostavat hivuttavan taistelun vallasta.
Ja nyt tuntuu minusta, kun ajattelen teitä lukevana kurssikirjojanne, kun kuvailen teidän ajatuksianne, teidän tulevaisuuden aikeitanne, — minusta tuntuu, että te juuri olette tässä tilassa.
Erityiset seikat oikeuttavat siihen otaksumiseen, että maailman usko ei ole vielä horjahtunut teissä. Te haluatte päästä paheestanne, mutta mistä syystä? Eikö vaan siksi, että pelkäätte sen tekevän haittaa teidän ruumiilliselle terveydellenne ja personallisille tulevaisuuden aikeillenne, erittäinkin niin ettette luule voivanne esiintyä maailman edessä semmoisena kuin tahtoisitte? Eikö teille ole ollut pääasia, että pääsisitte vaan inhoittavasta pahan muodosta, että voisitte päästä vaan teosta, ei siis likaisista ajatuksista, vaan siitä, mihin ne ovat teitä vieneet.
Mutta, uskokaa minua, juuri tämä teidän elämänkäsityksenne se on, joka ei jaksa antaa teille voimaa pahetta vastustamaan. Se se on, joka ei tee teille välttämättömäksi ajatuste puhtauden, ei voi yhdistää pyrintöä ajatusten puhtauteen yhteen teidän elämäntarkoituksienne kanssa. Ja juuri tähän teidän elämänkäsitykseenne on teidän omakin luottamuksenne niin vähäinen, että kiusauksen hetkellä ilman mitään vaivaa voitte hylätä kaikki ne syyt, jotka olisivat pitäneet päätöksenne mukaan estää teitä itse teosta, ja ajattelette, ettei voittaminen olekaan niin välttämätöntä.
Vasta toinen elämänkäsitys, käsitys, että te olette iankaikkisuuden lapsi, elävän Jumalan poika, voi tehdä teille ajatusten puhtauden elämän päämääräksi, ja antaa teille kiusauksen hetkellä selvän tunnon siitä, että voittaminen on välttämätön. Ei kukaan voi saavuttaa ajatusten puhtautta, jos hän siihen pyrkii vaan siksi, että se on hänelle tarpeen joitakin hänen omia tarkoituksiansa varten. Semmoinen elämäntarkoitus sitävastoin, joka on ikuisuuden antama, yhdistää ajatusten puhtauden niin itseensä, ettei sitä erillään voi ajatellakaan: pyrkiminen Jumalaa rakastamaan ei muuten voi tapahtuakaan kuin yhteydessä ajatusten puhtauden kanssa. Voi yhtaikaa pyrkiä personallisiin tarkoituksiin ja elää likasissa ajatuksissa, mutta yhtaikaa ei voi elää likasissa ajatuksissa ja pyrkiä tarkoituksiin, jotka perustuvat hengen palvelemiseen. — Samasta syystä on rukouskin ponneton, jos Jumalan lähestyminen on käsitetty ainoastaan jonakin apukeinona personallisiin tarkoituksiin pääsemiseksi. Elämä Jumalassa ei ole eläminen yhdelle ja rukoileminen toiselle, vaan se elämä on itsenäinen, kaikki muu on sitä varten. Eikä se siis voi olla sivutarkoituksena, jotta vaan omat varsinaiset tarkoitukset paremmin onnistuisivat. Niinkuin teidän on täytynyt kasvaa ulos siitä kehityskaudesta, jolloin vanhempainne käskyt määräsivät tekojanne, niin teidän nyt täytyy kasvaa ulos siitä kehityskaudesta, jolloin päätöksillä ja valoilla koetatte saada itseänne kieltäytymään pahasta, — kasvaa siihen elämään, jossa tekojanne määrää ymmärrys teidän elämänne tarkoituksesta, jota ette enää voi olla näkemättä.
Kysymys voiko ihminen omin voimin vapautua voimakkaasta vietistä tulee siis lähimaille ratkaistuksi näin:
Ihminen, joka elää omia personallisia tarkoituksiansa varten, on siinä tilassa, että vietin voittaminen on hänelle mahdoton. Mutta kun hänelle aina on mahdollista ruveta elämään toisia tarkoituksia varten, niin hänelle sen mukana on tie vapautumiseenkin auki. Vaikka siis ei ole teidän voimissanne edeltäpäin määrätä, mitä tulette tahtomaan aistillisuuden mielentilassa, niin on aina teidän voimassanne hetkenä, jolloin olette vapaa kiusauksesta, koko tuosta asiasta aivan riippumatta, perustaa itsellenne henkinen elämä. Syy, miksi kiusauksen hetkenä ette tahdo vapautua kiusauksesta on tietysti se, ettei teitä sillä hetkellä viehätä mikään muu.
Ja se on nyt tämä "välttämätön", jota ei ole ja jonka teidän täytyy itse itsellenne luoda. Ei ole semmoista uhkaa kuin käden tai silmän kadottaminen. Jos semmoista olisi, niin te varmaan pitäisitte välttämättömänä kieltäytyä. Sentähden teidän täytyy luoda itsellenne se kallis, se ikävöitty, se ylevä, joka menisi teiltä hukkaan sillä että laukeatte. — Varmaan on teille itsellennekin usein välähtänyt tämä ajatus ja olette kysyneet itseltänne kuinka saisin itselleni jotakin semmoista, joka kiusauksenkin hetkellä viehättäisi minua siinä määrässä, että voisin sen nimessä jättää aistillisen mielialan. Uusi henkinen elämä, joka synnyttyään on vähenemättä kasvava teissä, muuttuu teille vähitellen vastaviehätykseksi aistillisen viehätyksen rinnalla, ja te vihdoin voitte suorittaa tuon vaikean siirtymisen yhdestä mielialasta toiseen. Kun tämä uusi henkinen elämä on yrityksissä täyttää meissä elävän hengen tahto, siis teoissa, eli kiintymisessä ikuisuudelta saatuun tehtävään, niin kuuluu sen luonteesen, että ihminen rupeaa sitä rakastamaan, aivan niinkuin jokainen työmies kiintyy siihen työhön, jota hän tekee, — niinkuin äiti rakastaa lastansa, jonka hän on vaivalla ja tuskalla saanut synnytetyksi. Sen mukaan kuin yhä enemmän rakastatte uutta elämää, sen mukaan tulette vapautumaan aistillisuudesta. Ja vaikka tulisittekin uudestaan ja yhä uudestaan antautumaan taistelussa, niin te, ollen tällä pohjalla, ette enää joudu epätoivoon, niinkuin ennen päätöstenne rauetessa, vaan te tulette ajattelemaan: koska en nytkään voittanut, se osoittaa, etten vielä ole kylläksi rakastanut elämän henkeä.
Paitsi tätä pelastavaa voimaa itse kiusauksen hetkellä, on uudella elämällä vielä toinen ominaisuus, joka vapauttaa vanhasta pahasta. Se on se, että tämä elämä ja sen viehätys alituisesti kasvaa ja laajenee, ja sen mukana siis teille muodostuu yhä pysyvämpi ylevä, henkinen mielentila, jonka aikana, kuten tiedätte, koko kiusaus on mahdoton. Kasvaessaan se mielentila eli elämä työntää tieltään kaikki alhaisemmat mielentilat, niin että te yhä harvemmin tulette kiusauksen mielentilaan.
Sen sijaan, että olette tähän asti kulkeneet yleisen virran mukana ja uskoneet, että teidän on tekeminen sitä, mitä maailman opin mukaan ihmisen täällä on tekeminen, sen sijaan kuunnelkaa nyt teidän omaa, maailman hylkäämää lapsenmieltänne. Myöntäkää itsellenne rohkeasti, pelkäämättä, — että jos tekisitte, mitä teidän lapsellinen järkenne (Isän ääni) vaatii, niin te tarkoittaisitte ja tekisitte ihan toista kuin mitä nykyjään tarkoitatte ja teette. Ajatelkaa, mitä teidän olisi tekeminen, jos asettuisitte välittömälle rakkauden kannalle kaikkia ihmisiä kohtaan (johon käskee kaikkien ihmisten ja teidän järkenne). Ja huolimatta siitä, että teistä ehkä näyttää voimanne vähäpätöisiltä ja harjaantumattomilta, tehkää se, mitä voitte. Vaikka se näyttäisi kuinka pieneltä ja kömpelöltä tahansa, — vaikka epäilisitte, että joku voisi teille nauraa siitä, — se on kuitenkin tarpeellisempaa kuin mikä hyvänsä, mitä tähän asti olette tehneet maailman käsitysten ja määräysten mukaan. Siinä piilee teidän ainoa elämän tehtävänne, johon koko teidän luonteenne on ihan omansa, — johon juuri teidän ominaiset voimanne paraiten voivat tulla käytetyiksi.