Samuel Cröell, Pekka.
SAMUEL CRÖELL: Ha-ha-ha. Taas jätitte minut yksin asiatanne ajamaan. (Menee perälle, tähystelee vasemmalle). Siellä tulee jo vakoojamiehetkin niin että lumi tuiskuaa suksen tieltä. He laskevat mäkeä alas, Rolli ja Lahnas eteenpäin kumartuneena, »nyt, nyt, se paholainen saa kiinni», ponnista paremmin, ai-ai, jo on kintereillä! Ja itse Paavolakin, eikö se ole Paavola, tuo pieni kerä mäen rinteellä, vanha, jykevä Paavola—hipoo eteenpäin kuin olisi hirven jäljillä. Tulevat tännepäin.—No Pekka, me jäämme taaskin kahden. Ethän peljänne?
PEKKA: Piru tietää.
SAMUEL CRÖELL: No-noo! Ethän karhujakaan pelkää.
PEKKA: En.
SAMUEL CRÖELL: Et peljännyt kerran, vaikka seisoit aseettomana sylen päässä.
PEKKA: En peljännyt.
SAMUEL CRÖELL: Ja pelkäisit herroja!
PEKKA: Karhu on sentään toista. Olihan minulla ainakin puukko.
SAMUEL CRÖELL: Mutta se olisi sinut nutistanut. Sinä olit kuolemaa vastassa etkä peljännyt; tiedän Pekka, ettet peljännyt.