LISBETA: Sinä aijot kai isässä herättää taas jotakin.
SOFIA: Luulen että kolme vuotta hirveää vääryyttä kärsittyänsä hänessä on itsestäänkin herännyt se, mikä tarvitaan.
LISBETA: Mitä tarkoitat?
SOFIA: Herännyt tuo toinen,—voimaa antava koston tuli,—niin että hän nyt kerrankin tahtoo toteuttaa omaa oikeuttansa!—Hänen toimensa on tähän asti jäänyt miedoksi. Niinkuin joku »kirjuri» vaan olisi jotain puuhannut. Mutta kun hän vihdoin nousee oman loukatun oikeutensa puolesta, silloin on toinen ryhti oleva hänen käsivarressaan eikä hän ole hylkäävä miekkaa. Lisbeta, kuinka tyhmää: ajaa oikeutta ilman miekkaa!
LlSBETA: En voi ajatella isää miekka kädessä.
SOFIA: Hän on taitava miekkailija.
LISBETA: Se on kyllä totta: mahdoton on aatelismies ilman miekkaa.
Mutta ketä hänen pitäisi kostaa?
SOFIA: Voi lapsi, kuinka vähän tiedät omasta isästäsi. Koko tämän läänin aatelisto hänen täytyy lyödä alas. Ne ovat kaikki sekä oikeuden että hänen vihollisensa.
LISBETA: Mutta luuletko, että se olisi kuningattaren mieleen.
SOFIA: Kuningatar ei sydämmessään mitään niin toivo, kuin että semmoinen mies ilmestyisi.