SAMUEL CRÖELL: Ei keltäkään. Niinkauan kuin haet oikeuttasi, olet orja.
TALONPOIKA: Minä ymmärrän sinut: jos herroilta jotain pyytää, niin herroille täytyy jotain antaakin; (kuiskaten intohimoisesti): mutta sano nyt kuitenkin minulle tällä kertaa vaan, mitä minun pitää tehdä. Sano,—sano yksi sana!
SAMUEL CRÖELL: Sovi veljesi kanssa. Se on sinun ainoa oikeutes.
TALONPOIKA: Tfu! Vai semmoinenko sinä olitkin! (Menee.)
SOFIA: Etkö lyö murskaksi tuota miestä!—Minun tähteni, Samuel, katso ettei talonpoika sylje sinua silmiin.
SAMUEL CRÖELL: Hän ei tiennyt mitä teki. Luuli varmaan minua vihamieheksensä.
(Törnskjöld lähestyy hiljaa seuraavan monoloogin aikana.)
SOFIA: Samuel, että sinä sallit semmoista! Eikö sinun ylpeytesi tule loukatuksi! En ymmärrä sinua enää. Että olet ennenkin viihtynyt talonpoikien seurassa, sen olen tiennyt, mutta että sinä paikaltasi liikahtamatta sallit tuollaisen olennon sylkeä kasvoihisi, en olisi voinut uskoa!
TÖRNSKJÖLD (Arasti): Samuel, näen että sinä voit paljon anteeksi antaa. Mutta voisitko vielä pahemmalle—kaikkein pahimmalle.—voisitko minulle—?
SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld! (Antaa kättä Törnskjöldille.) Tässä on enemmän kuin vaan sinä ja minä. Tässä on se suuri oikeus.