SAMUEL CRÖELL: Minultako?
TALONPOIKA: Olet jo kaiketi rouvalta kuullut mikä asia minulla on. Velipuoli, näet, otti puolet perintöä isän jälkeen, vaikka meillä on eri isät, hänen on kuollut jo vuotta parisenkymmentä takaperin, äiti on meillä sama. Näät minkä vääryyden teki minulle. Tuomari piti hänen puoliansa. Mitä lienevätkin supattaneet. Tuomio lankes ja oli väärä, vastoin Ruotsin lakia, jonka alla nyt eletään. Olen käynyt kahdeksat käräjät tästä asiasta. Ei auta.—Sinusta olen kuullut, että olet mies ylen taitava ja tiedät tarkkaan sanat, jotka tuovat voiton.
SAMUEL CRÖELL: Jos minua uskot, tee niinkuin minä sanon: sovi veljes kanssa.
TALONPOIKA: Et ymmärtänyt, mitä minä haastoin sinulle. Veli on ottanut minun osani vääryydellä.
SAMUEL CRÖELL: Ja sinä alotat kohta yhdeksännet käräjäjutut. Ja näänhän minä päältäsikin: olet niissä riidoissa köyhtynyt, tuomarille puolet omaisuuttasi jo jakanut.
TALONPOIKA: Kun saan oikeuteni, niin jälleen nousen.
SAMUEL CRÖELL: Totisesti, ei lopu tämä juttusi ennenkuin istut velkavankilassa.
TALONPOIKA: Mutta senpätähden sinä, joka asian tiedät ja ymmärrät, sano mitkä sanat ovat pantavat tuomarin eteen.
SAMUEL CRÖELL: Katso minun murtunutta vartaloani ja näitä vaatteitani ja minun päätäni. Kaiken sen olen saanut osakseni, kun hain oikeutta ja uskoin sitä saavani. Älä sinä tee niin. Sinun käy samalla tavalla. Älä hae oikeutta omilta sortajiltasi. Ne eivät sitä sinulle anna. Ne elävät ja lisääntyvät sinun tyhmyydestäsi ja syövät sinun omaisuudestasi.
TALONPOIKA: Olisinko mies, jos oikeuttani antaisin polkea. Yhtähyvin antaisin silmiini sylkeä.—Ja vaikka viimeisen roponi kadottaisin, oikeuden kuitenkin tahdon saada. Vaaroista en välitä. Jos kuristaa joku, kuolen. Mutta niinkauan kuin elän, haen oikeuttani. Menen vaikka tulen läpi. Vääryyteen en tyydy, sano sinä, keltä oikeutta saa vääryyttä vastaan. Sen toki sanonet.