SAMUEL CRÖELL: Kaikki, mikä minua odottaa, on hiljaista oikeutta, joka kenenkään ajamatta vuotaa suuresta lähteestä. Ei kellään ole valtakirjaa ohjata sen juoksua. Minä näen sen vaan, ja sydämmeni lämpenee, mitä ikänä tapahtuisikin.
SOFIA: Matkustan lapseni kanssa Ruotsiin ja koetan parsia kokoon, mitä meidän elämämme sirpaleista vielä on jäljellä. Minä en ole sitä särkenyt. Niinkuin olen elänyt tähän asti, niin elän loppuun asti vaan lastani varten. Mutta sinä olet sen särkenyt.—Hyvästi!
SAMUEL CRÖELL: Sofia, nyt on yö.
SOFIA: En pelkää yksin kulkea. Minun ystäväni on tuolla, sinun tässä lähempänä. Tässä erosivat tiemme.
(Menee.)
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Samuel Cröell yksin.
SAMUEL CRÖELL: Niin, niin, niin! Niin juuri sen piti käydä, vaikka minä en ensin sitä ymmärtänyt. Kuitenkin se oli alusta asti kirjoitettu totuuden ja oikeuden kirjaan, eikä mikään mahti maailmassa olisi voinut sitä estää.
Kunpa minä vaan olisin saanut annetuksi hänelle rauhani, sen suuren, horjumattoman rauhan.
Mutta minä uskon—ja minä sen jo näenkin: tulee vielä aika, että hän tarvitsee minun rauhaani. Ja hän tulee takasin ja hakee kaikki vankeudet ja kaikki kolot, missä on se ryysyinen mies ilman uskontunnustusta, ilman vaakunaa ja nimeä, jolla oli se rauha.