(Linnasta kuulun kellonsoitto.)
Se on yösoitto. (Menee ajatuksissaan linnan portille! huomaa että se on lukittu.) Se on totta minähän olen nyt vapaa!
Minne yöpynenkään. Siellä niillä on kaikilla paikkansa. Siellä he menevät nyt kaikki sillan yli yökomeroihinsa.—Jos kuu ei olisi pilvien takana, olisi pilkko pimeä. Siinä kiireessä eikö vaan jäänyt lakkini linnaan. Kanan varas!
Mitä se oli?—Joku eläin. Niin, niin, hiivi vaan ohitseni pehmytjalka: sinne mättään kupeelle, näreen alle kallista pääsi. Teillä pitää olla kaikilla pesänne, jonne yövytte.
Ihminen vaan voi olla ilman pesää.
(Löytää miekan, jolla hakkaa alas havuja; laittaa vuoteen; kuutamo.)
Kaikki, kaikki on minulta mennyt. (Laskeutuu vuoteellensa.) Mutta rauhaani ei ole minulta kukaan voinut ottaa. Mistä oletkaan kotosin, sinä minun rauhani! Tuoltako puhtaista ilmakerroksista kuun ja tähtien väliltä. Totisesti, on niinkuin sinä ääneen puhuisit minun kanssani tässä hiljaisuudessa! Minun syvä, syvä rauhani.
Esirippu.