VALDEMAR: Oliko se leikkiä, Leena?
LEENA: En tiedä.
VALDEMAR (rupeaa nauramaan): Voi, lapsi raukka, suottahan minä…
Tiedänhän minä, että sinä rakastat minua. Saat mielelläsi suudella
häntä. Päinvastoin minä iloitsen, että sinäkin Uuno pidät Leenasta.—
Niin, niin, no suudelkaa nyt minun nähteni, en välitä siitä vähääkään.
(Tulee äkkiä totiseksi.) Uuno, tulehan tänne.
UUNO (lähestyy Valdemaria arasti): Anna minulle anteeksi, Valdemar!
VALDEMAR: (ihmeissään): Mitä sinä
UUNO: Minä en tiennyt mitä tein… (liikutettuna aikoo syleillä
Valdemaria).
VALDEMAR: Mutta siitäkö sinä yhä?! Älä hassuttele. Minulla on ihan toinen asia sydämelläni. Täytyy neuvotella kanssasi. Isä ilmaisi minulle, että tirehtöörimme on saanut vihiä odottamattomasta pankkitarkastuksesta. Häneltä puuttuu satanen tuhatta.
UUNO: (hajamielisenä) No niin … niin…
VALDEMAR: Hän tahtoo, että kirjoittaisimme tuolle summalle valevekselin…
UUNO (yhä hajamielisenä): Kun ymmärtäisin…