UUNO: No—tuota noin—miksi esimerkiksi äitisi, joka niin rakastaa sinua, tahtoo syleillä ja suudellakin sinua?
LEENA: Ah, sinä kenties kuvailet, että suuteleminen minusta on syntiä? Ei ollenkaan. Mutta se on aivan tarpeetonta meidän välillämme. Mitä varten? Ajattele kuinka hassuakin se oikeastaan on: suut vastakkain ja—(maiskauttaa suullaan, nauraa).
UUNO: Ei, Leena, et sinä siitä niin vähällä pääse. Minä matkustan.
LEENA: Tule tänne.
UUNO (tulee Leenan luo): Hyvästi, Leena.
LEENA: Jos sinusta ei ole kylläksi, että saamme joka päivä katsoa toisiimme ja puhella, niin olkoon sitten… (Suutelee Uunoa.) Sinä et matkusta minnekkään—(suutelee)—ymmärrätkö, minä kuolen ilman sinua, minä kuolen…
VALDEMAR: (tulee oikealta heidän huomaamattaan, naurahtaa, sitten teeskentelee suuttumusta).
UUNO: Valdemar!
VALDEMAR: Jos sinä rakastat Uunoa, niin sano se suoraan. Toistan vieläkin: kihlauksemme voi kyllä purkautua.
UUNO: Se oli leikkiä.