MARTTA (vasemmalta, hämmästyneenä, huolestuneena, katsoo kuistikolta lähteneiden jälkeen, palaa sitten vasemmalle ovelle, kutsuu hiljaa): Äiti!
ROUVA VALTANEN (vasemmalta).
MARTTA: Katso, he menivät purjehtimaan.
ROUVA VALTANEN: Herranen aika, tämmöiselläkö säällä!
MARTTA: Ah, ovathan he tottuneet, ei siitä. Mutta ennen lähtöään he riitelivät hirveästi. En ole koskaan ennen nähnyt Uunoa niin rajuna, enkä olisi aavistanut… Kuule, hän lausui suoranaisia uhkauksia!
ROUVA VALTANEN: Mutta etkö sinä ollutkaan huoneessasi?
MARTTA: Ovi oli raollaan. Minä tirkistin.—Enkä voi olla vielä kertomatta sinulle… Se on kauheata…
ROUVA VALTANEN: No mitä nyt, lapseni?
MARTTA: Mutta älä vaan mitenkään kerro isälle, hän raivostuisi ja tappaisi Uunon!
ROUVA VALTANEN: Martta, mikä sinun on?