(Tervehtii muita.)
VALTANEN (nyyhkyttää).
UUNO: Äiti, minun on vilu.
ROUVA VALTANEN: Ah, anteeksi, lapseni. Tulehan, rakas Uuno, sinun pitää toki saada kuivat vaatteet yllesi, tule lapseni!
(Menee oikealle.)
UUNO (on myös menossa oikealle, mutta pysähtyy uteliaana kuuntelemaan
Valtasen ja pankinjohtajan välistä keskustelua).
MARTTA (pysytteleikse syrjässä, tarkasti seuraten kaikkia).
VALTANEN: Kaikki on minulta mennyt. Valdemar oli ainoa toivoni, mitä olen ilman häntä!
PANKINJOHTAJA: Nyt tulee sinun seistä yksin, Valtanen. Se on usein liikemiehen kohtalo. Eikä voi kieltää, että siinä uhmassa on jotain nautintoa. Meitä ei tue koskaan muu kuin oma uhmamme… Mutta nyt ystäväni, voitko antaa minulle anteeksi, että minä tämmöisen onnettomuuden hetkellä…
VALTANEN: Ystävä—läsnäolosi minua onnettomuudessani päinvastoin lohduttaa, jää tänne, jää tänne.