UUNO: Ei, äiti minä näin hänen vaipuvan. Olimme ensin molemmat samassa airossa, mutta hän hellitti, kun se ei meitä molempia kannattanut. Ja kun katsoin taakseni, hän vaipui.
ROUVA VALTANEN: Mutta ehkä hän sitten jälleen pääsi pinnalle, ehkä hän tapasi toisen airon, niin Uuno, toisen airon … voi menkää, menkää rantaan…
UUNO: Toinen airo ajelehti edelläni, minun uidessani jo kaukana, kaukana onnettomuuspaikalta.
MARTTA: Miksi et luovuttanut omaa airoasi hänelle? Sinähän olet parempi uimaan…
UUNO: Niin, Martta,—miksi?! Siksi kai, että silloin minä olisin hukkunut.
MARTTA: Mutta miksi…
UUNO: »Miksi hukkui perheentoivo ja elämään jäi sen hylkylapsi», niinkö?
MARTTA: Sitä en tahtonut sanoa.
PALVELIJA: Herra pankintirehtööri… Sanoo olevan välttämätöntä asiaa.
PANKINJOHTAJA (tulee kiireesti): Mikä onnettomuus, mikä onnettomuus! Sallikaa, rouva ilmaista syvimmän osanottoni—ja sinä kunnon veli, älä sorru, seiso tammena myrskyssä niinkuin olet aina ennenkin seissyt…