VALTANEN: Ah, se ei ole mitään. Tahdoin vain kurittaa häntä.
PANKINJOHTAJA: Minä kysyn vaan… Muuten—mikä omituinen, melkein selittämätön päähänpisto lähteä purjehtimaan tämmöisellä säällä!
VALTANEN (itsekseen): »Tiesikö Uuno testamentista»!
PANKINJOHTAJA: Mutta en tahdo syvää suruasi lisätä. Tiedä, myrsky raivoaa minunkin rinnassani. Minäkin olen paraikaa hukkumassa— tuhatkertaisesti hukkumassa! Kiitos sinulle pelastuslaudasta! Hyvästi!
(Kiirehtii ulos.)
VALTANEN (itsekseen): Hän epäilee Uunoa! Se merkitsee, että kohta koko
kaupunki epäilee Uunoa. (Niinkuin jotain täyttä mahdottomuutta): Uunoa!
Hänen täytyy saada tilaisuus julkisesti puhdistautua! Epäillä Uunoa!
(Ääneen): Uunon täytyy puhdistautua, sillä minä epäilen häntä.
MARTTA (epätoivoissaan): Oh, tämäkö vielä lisäksi!
ROUVA VALTANEN (oikealta): Mutta miksi ette mene rantaan…
MARTTA: Äiti, äiti, Valdemarin kuolema ei tässä ehkä olekaan vielä kaikkein suurin tragedia…
ROUVA VALTANEN (koettaa ponnistaa järkeään ymmärtääksen Martan tarkoitusta): »Kaikkein suurin tragedia»?—Sinä ajattelet … et suinkaan sinä vaan ajattele jotain Uunosta!