VALTANEN (tulee horjuen Uunon luo): Sano, Uuno minulle, sano… Miksi et viskannut toista airoa hänelle? Miksi jätit hänet?
UUNO: Vai niin. Sitä en olisi uskonut teistä, isä.
VALTANEN: Kaikki tietävät sinut hyväksi uimariksi … ja testamentista…
UUNO: Te ette epäile minua, te valehtelette! En alennu vastaamaan.
VALTANEN: En myös minä urkkimaan. Selvittäköön siis polisitutkinto.
UUNO: Eikö kukaan puolusta minua? Martta!—Äiti!
ROUVA VALTANEN: Minä puolustan sinua, minä puolustan!—Aleksander, rakas, ajattelehan, toki! Olethan itsekin paljoon syypää. Miksi tahdoit antaa kaiken Valdemarille ja jättää Uunon ilman mitään?!
UUNO: Äiti, äiti, vaijetkaa, tekin syytätte minua!
ROUVA VAIHTANEN (ymmällä): Mutta olihan tuo testamentti vääryyttä sinua kohtaan!
UUNO: Oli, mutta se ei kuulu tähän, äiti.