ROUVA VALTANEN (rukoillen polvillaan): Aleksander, älä turmele Uunon nuorta elämää! Rakkautemme nimessä, älä pidä polisitutkintoa! Sinä et tiedä kaikkea. Ajattele jospa hän todellakin olisi—
VALTANEN: Oletko mieletön?! Jos hän on syypää, riittäisikö silloin polisitutkinto! Murskaksi minä hänet musertaisin, murskaksi!
UUNO: Martta, eikö sinullakaan ole tähän mitään sanottavaa?
(Äänettömyys.) Minua ei siis kukaan puolusta?
LEENA: (avaa vasemman oven, pysähtyy, huudahtaa rajattomasta riemusta, sitten juoksee hillittömästi Uunon kaulaan): Uuno! Uuno! sinä elät!
UUNO (on liikutettu, mutta torjuu Leenan varovasti luotansa).
VALTANEN (juhlallisesti, säälien Leenaa, seisaallensa nousten, lähestyen häntä): Lapsi-parka, minun täytyy sinulle ilmoittaa surullinen, kauhea tapaus: sulhosi Valdemar on hukkunut.
LEENA: Niin—Valdemar, Valdemar raukka! Minä näin kuinka vene kaatui.
Mutta mikä suuri onni onnettomuudessa, että Uuno pelastui!
(Syleilee Uunoa).
UUNO (torjuu hänen lähestymistään vielä varmemmin).
ROUVA VALTANEN ja MARTTA (katsahtelevat toisiinsa).