ROUVA VALTANEN: Nyt hän tunnustaa!
POLISIMESTARI: Pitää kuolemaa onnena?!
UUNO: Ah, en viitsi enää teidän kanssanne… (Kääntyy muiden puoleen.) Hän kuoli elämänsä parhaimmalla hetkellä, silloin kun luopuen airosta uhrasi elämänsä nuoremman, tyhmän veljensä puolesta. Hyvästi Uuno, hän huusi, työnnettyään airon minulle, ja ikäänkuin kiirehti vajoamaan aaltoihin, ennenkuin minä ehdin tulla tajuihini ja viskata hänelle airon takaisin.
ROUVA VALTANEN: Nyt alan ymmärtää jotakin…
UUNO: Voiko ihminen kuolla kauniimmin?
POLISIMESTARI: Mutta miksi sentään pitää kuolemaa onnena?
UUNO: No pitääkö se sanoa?—(Isänsä puoleen): Siksi että ainakin häneltä jäi tuo petos tekemättä.
VALTANEN (on syvästi järkytetty).
ROUVA VALTANEN: Nyt, nyt ymmärrän…
POLISIMESTARI: Selittäkää vihdoin mikä »petos»?