UUNO: Äläs sano, Martta hyvä, minä tuotan mitä suurinta hyötyä kauppahuoneellemme. Olenhan minä oivallisena kylttinä liikkeellemme. Valtasten viinaa, Valtasten viinaa, Valtasten viinaa! Olen oikein elävä, puhuva ja huutava kyltti! Ainakin yhtä hyvä kuin tuo mykkä kuva tuolla oven päällä tynnyrineen ja pulloineen! (Osottaa ovikylttiin.)
LEENA (nauraen): Sinäpä et voi milloinkaan tottua tuohon kylttiin. Mitä pahaa se on sinulle tehnyt!
UUNO: Siitä asti kun se siihen maalattiin kaiken maailman maantienkulkijain osviitaksi, on mieleni kiehunut. Vielä minä kerran lennätän tuolin siihen, saatte nähdä!
MARTTA: Emmekö ole todella aivan kuin Kainin merkillä leimatut. Ihmiset kumartavat meitä rahojemme vuoksi jokaisessa seurassa, me olemme muka ihmiskunnan hyväntekijöitä, mutta selän takana meitä ylenkatsotaan: me turmelemme ihmiskuntaa viinatehtaillamme! Ei, ei. Meitä ei saa mikään hyväntekeväisyys puhtaiksi ihmisten edessä. Ja sitäpaitsi minua kyllästyttää koko hyväntekeväisyys. Se ei ole yhtään mitään.
UUNO: Isän pitäisi tietenkin lakata viinaa keittämästä, siinä kaikki.
VALDEMAR: Taas sinä Martta tulit siihen vanhaan—vanhaan tyytymättömyyteesi. Nyt on kesäpäivä, mutta sinulla on aina kuin lokakuu. Mielentilasi vaikuttaa väkisin toisiin. Ei pitäisi suotta johtaa toisiakin alakuloisuuteen.
MARTTA: Kohta pääsette minusta.
MUUT: No?
MARTTA: Rupean sairaanhoitajattareksi.
UUNO (haukotellen): Ah, ah, ah!