LEENA: Ei se ole mitään helppoa tointa, tiedätkös.
MARTTA: Minäpä tahdonkin vaikeata. Hyvä on Leenan puhua, joka et ole rikas. Mutta katsoppas minä, joka olen rikas, en voi ikinä saada semmoista pankkipaikkaa esimerkiksi kuin sinulla on, sinä onnellinen!
VALDEMAR: Rikkaat voivat elää ilmankin työtä ja paikkoja.
MARTTA: Mutta eivät, eivät, eivät! (Purskahtaa itkuun.)
ROUVA VALTANEN (vasemmalta, tarjottimella maitoa ja kuppeja): No kas niin! Kulkisitte, rakkaat lapset, edes useammin kävelemässä—jotakin urheilua tai semmoista—eihän tämmöinen elämä kelpaa! Kenen pitäisi sitten olla onnellinen, ellei teidän, kaikki teidän asemaanne kadehtivat.
MARTTA: Ja minä sanon, että me olemme kaikkein onnettomimpia kaikista ihmisistä. Esimerkiksi isä itse!
UUNO: Jaa-a, ensin panee kaikki voimansa rikkauden haalimiseen, ja kun vihdoin on miljooneja, ei saa syödä kuin keitettyä maitoa vesikorppujen kanssa!
MARTTA: Ja onnen sijaan kuinka vihainen, tyytymätön, levoton!—Voiko yleensä ajatella onnettomampaa kuin isä, kuin me, kuin me kaikki? Ei, mutta sanokaa todellakin! Voiko?
UUNO: Onnettomuus tulee siitä, että meillä on kaikilla paha omatunto. Me tiedämme mistä rikkautemme ovat kotosin ja kuitenkin jatkamme rikkaina olemista.
VALDEMAR: Sh!