ROUVA VALTANEN: Niin, Uuno, miksi taas tuota iankaikkista!
UUNO: Ennen viimeistä nälkävuotta hallitus antoi isälle toimeksi..,
MARTTA: Ah, lakkaa, tiedänhän minä…
VALDEMAR: Uuno!
UUNO: Pukekaamme kerrankin selviin sanoihin, mitä kuitenkin jokainen meistä aina, yöt päivät tuntee tässä. Totuus ei tee pahaa.
VALDEMAR: Joutavia. Kaikki muutkin rikastuvat samalla tavalla.
UUNO: Mutta muut eivät ole niin kehittyneet kuin me, että vääryyden ymmärtäisivät.
(Alakuloisuus valtaa kaikkien mielet. Kuuluu huokauksia,
asennot veltostuvat, kasvot kääntyvät Uunosta poispäin).
VALDEMAR: (kuitenkin, Uunon alettua puhua, reipastuttaa itsensä äkkiä, ei ole häntä kuulevinaan, viheltelee, selailee konttorikirjoja, paiskellen niitä auki ja kiinni).
UUNO (korottaa äänensä Valdemarin meluamisen tähden): Hallitus antoi isälle toimeksi koota viljaa nälänhädän varalle. Isä sai käsiinsä mahdottomia summia. Nälkävuosi tulikin, entistä julmempi. Mutta isä käytti asemansa viljanhinnan korottamiseksi, koska sitä ei ollut kellään myydä. Ja niinpä hän hypoteekkilainainsa avulla pääsi nälistyneen kansan maitten omistajaksi. Siitä ovat kaikki maatilamme peräisin.