UUNO: Kätenne, isä.
VALTANEN (ojentaa Uunolle kätensä, kuitenkin kääntymättä häneen päin).
UUNO (tyytymättömästi): Pidätte kättänne niin velttona…
VALTANEN (kipakasti): Et suinkaan vaadi, että minä kiitollisuudesta kapsahdan kaulaasi!
UUNO: En. Olisin vaan tahtonut… Mutta te ette voi vieläkään itkeä minun kanssani.
VALTANEN: Valdemar, niin Valdemar!
(Hyrskähtää hillittömästi itkuun ja ylenmääräistä
liikutustaan peittääkseen kiirehtii oikealle.)
UUNO (sormeansa heristäen): Niin, niin, opetus on joskus katkera, ja paljon, paljon vielä puuttuu!
LEENA: Sinä olit minusta säälimätön.
UUNO: Älä sekaannu tähän. (Martan puoleen kääntyen): Että isä saattaa minusta jotain sellaista ajatella, sen voin vielä ymmärtää, hän on sairas, mutta että sinä, Martta…!