(He ravistavat pitkään toistensa käsiä).
PANKINJOHTAJA (Valtaselle, murtuneena): No niin, Valtanen, et kirjoittanut. Mutta viimeistä pyyntöäni et toki kieltäne: anna minulle revolverisi…
UUNO (menee pulpettinsa ääreen, ottaa esille revolverin, tarjoo sen pankinjohtajalle): Olkaa niin hyvä.
PANKINJOHTAJA (säikähtäen perääntyy): Aah!
UUNO: Niin, tämä keino tekee todella kipeätä, mutta on toinen.
PANKINJOHTAJA: Mikä toinen?
UUNO: Jäädä elämään.
PANKINJOHTAJA: Pakenisin?!
UUNO: Kyllä muuten, mutta ulkomailla on suuri huoli toimeentulosta. Ei,—jäädä erääseen paikkaan, jossa ei ole mitään huolia, ei edes leipähuolia, jossa teitä ei kukaan näe ettekä te ketään. Ei missään koko tämän maan pinnalla ole tarjona sen täydellisempää lepoa, ja lepoahan te tarvitsette hirmuisesta taakastanne, jota olette vuosikymmeniä kantanut!—Ainoa vika, että ihmiset ovat antaneet sille paikalle ruman nimen…
PANKINJOHTAJA: He sanovat sitä vankilaksi.