VALTANEN: Mitä minusta! Mutta kuinka uskallan ilmaista tämän iskun äidillesi, Uuno? Ja Martta-raukalle! Voi minua, voi minua!
UUNO: Jättäkää se seikka minun huolekseni, minä ilmoitan.
VALTANEN: Voi minua! He kadottavat järkensä! Olen syössyt heidät onnettomuuteen, nälkään, maantielle! Voi minua, voi minua!
UUNO (Leenalle): Näet sen nyt.
LEENA (hädissään Valtasen tähden): Uuno, jotain tässä pitää tehdä!
UUNO: Kyllä minä tiedän, älä sinä sekaannu. (Valtasen voihkimista äänekkäämmin.) Iloita sitä pitää eikä surra! Vihdoinkin on tästä painajaisesta päästy! Mitä näillä kirjoillakaan enää tekee. (Viskelee konttorikirjat hujan-hajan permannolle.) Siinä kontot, siinä kassat, siinä itse pääkirja!
LEENA: Uuno, mitä sinä teet!
(Juoksee neuvotonna Valtasen luo.)
VALTANEN (joka on vähitellen laannut vaikeroimasta ja uteliaasti katsoo Uunon toimia): Antaa hänen olla, hänen täytyy saada aikansa raivota, niin se on aina ollut.
UUNO: No nyt tästä tulee toinen elämä taloon! Mutta vielä minulla on suurin nautinto jäljellä! Haa!