Produced by Tapio Riikonen
VELJEKSET
Kirj.
Arvid Järnefelt
Otava, Helsinki, 1900.
ENSIMÄINEN OSA
I LUKU.
Henrik asui pääkaupungin äärimmäisellä laidalla, missä kallioiden vuoksi ei enää ollut säännöllisiä katuja tai oli vastasuunniteltuja tulevaisuuden linjoja keskellä rikkiammuttujen kivien röykkiöitä; — näiden takaa muutamien paljaiden aallon nuolemien karien perästä avautui meri aavaksi ulapaksi maan näkymättä taivaanrannassa, ja alituisesti pauhasi. Ikkunasta näkyi oikealle eräs turvalaitos langenneita naisia varten ja suunnattoman korkea tiilitorni, josta aina tuprusi paksu musta savupilvi, tuulen suuntaa osoittaen. Se oli sähkövalaistuksen voimankeskus, jonka ansiosta kaupungin puodeissa, julkisissa laitoksissa, juhlasaleissa, kaduilla kirkkaat valot leimahtivat vaan pientä nappulaa siirtämällä. Vasemmalla näkyi lähinnä lapsensynnytyslaitos, enemmän merelle päin kaivopuiston vallit, maallepäin katolisen kirkon viheriäinen huippu ja sitten alkavan kaupungin säännöllisemmät piirteet. Edessä, paitsi joitakin katujen tekeleitä, oli, kuten mainittu, meri mataloine kalliorantoinensa, joilla oli kumoon kaadettuja veneitä vielä talviteloillansa.
Talo, jossa Henrik, yksi tämän kertomuksen veljeksistä, asui, oli pieni puurakennus. Sen piha oli siisti, eikä siinä paitsi ulkohuoneita ja tallia ollut muita rakennuksia. Pihan ympärillä oli läpinäkymätön lankkuaitaus, ja sen suljetussa kaksoisportissa oli pikku ovi, josta mentiin kaupunkiin johtavalle tielle. Tämä oli ilman kivitystä ja vaan siellä täällä joku kallellaan oleva, puoleksi maahan uponnut kiviliuska osoitti katukäytävän paikkaa.
Eteiseen johti pihalta korkeat puurappuset kahdelta puolen. Se oli pieni, pimeä kaiteinen kuutio, josta vei neljä ovea huoneihin: vasemmalla oli ovi Henrikin huoneeseen, suoraan eteenpäin oli kaksi ovea: toinen vei emännän ja hänen väkensä huoneihin, ja toinen kyökkiin; oikealla oleva ovi johti talossa asuvan issikan huoneeseen.