— Siksi, että sinä et voi mennä minun sisääni. Se on minun asiani ja sinun pitää uskoa, kun minä sanon. Ymmärrätkö, siinä saattaa olla jokin tarkoitus, sillä se on epäilemättä ihan tahallista. —
— Voi, voi, mitä sinä puhut, — sanoi Henrik.
— Katso muita: he elävät onnellisina, menevät naimisiin, saavuttavat tarkoituksensa, — mutta minä — kaikki käy ihan päinvastoin kuin mitä tarkoitin! — Uuno sanoo, että minun olisi pitänyt puuhata, mutta hän ei tiedä, että minä jo silloin olin rakastunut. Ja tietysti minun piti rakastua pohjalaiseen, — tietysti.
— Mutta sinähän se olit itse, joka rakastuit.
— Minä en voinut olla rakastumatta, tai ainakaan en ymmärtänyt, että siitä tuli jokin este minulle. Katsos siinä on taas esimerkki. Minulle ei saa mikään onnistua. Ja se nyt on juuri niinkuin olla pitää, se on juuri sitä, mitä minä sanon elämän kouluksi: minun täytyy luopua tahtomasta mitään. Minä ymmärrän sen hyvin, ja sittenkin tahdon itselleni kaikellaista. Eihän siinä voi olla muuta edessä kuin kärsimyksiä. Ne polttavat minusta vähitellen pois minun oman tahtoni, itsekkäisyyden.
— Mutta onkohan tuo oikein, — sanoi Henrik happamesti. — Mitä varten ihmisen pitää luopua omasta tahdostansa, jos se ei ketään vahingoita.
— Siksi, että hän oppisi tahtomaan vaan muiden ihmisten hyvää.
— En minä semmoisia ymmärrä.
— No että hän oppisi rakastamaan kaikkia ihmisiä.
— Niin, niin, kyllä minä tiedän, sinä jo puhuit siitä, — sanoi
Henrik.