— Mikään ei voi olla päätetty niinkauan kuin et vielä ole vihitty. Ei, kuuleppas Gabriel, — sanoi Henrik, pysähtyi ja otti kiinni Gabrielin rintanapista. — Vastaa minulle äskeiseen kysymykseen: mistä syystä lukeminen on sinulle niin vastenmielinen, että ennen voit 12 tuntia seista kuumassa tehtaassa, kuin olla joku 6 tuntia lukutyössä?
Gabriel ei ennen ollut erityisesti tätä kysymystä ajatellut, mutta Henrikin tähden hän nyt pinnisti voimansa ja koetti ajatella. Hän alkoi kulkea silmät rypyssä miettien. Henrik antoi tahallaan hänelle aikaa eikä kiiruhtanut vastausta.
— Siitä syystä, — alotti Gabriel vihdoin pontevasti, mutta keskeytti yhtäkkiä ja sanoi: — Ei, odotas. — Ja taas jatkoi miettimistä. Henrik odotti maltillisesti.
Mikä teki Gabrielille vaikeaksi selittää, oli se, että osaksi se oli Ingridin tahto, että hän oli lopullisesti jättänyt luvut, osaksi taas hän todella omasta puolestaan tunsi, että lukeminen kouluaikana ja vielä nytkin, kun oli kysymys konetutkinnosta, oli hänellä voittamattoman vastenmielinen. Hän olisi nyt voinut näin sanoakin, että kaikki luku oli hänelle vastenmielinen. Mutta se ei olisi ollut totta, sillä kun hän jotain itse tahtoi tietää, luki hän kylläkin mielellään. Äskenkin hän esimerkiksi oli algebraata tarvinnut omissa asioissaan; hän oli lainannut kirjan ja lukenut sen kannesta kanteen ja oppinut yhtäkkiä kaikki tärkeimmät asiat. Se oli häntä vielä jälkeenkin päin niin kiinnittänyt, ettei hän pitkiin aikoihin voinut iltasin panna maata, ellei katsonut kirjaan ja jotain uutta siitä oppinut. Selville oli siis saatava: milloin luku oli hänelle vastenmielinen ja milloin ei. Ja sitä Gabriel nyt miettikin. "Silloin luku ei ole vastenmielinen, kun minä itse tahdon tietää jotakin", — ajatteli hän. — "Siis se on vastenmielinen, silloin kuin minä en tahdo tietää ja kuitenkin pitää lukea. Juuri niin. Mutta se ei ole vielä riittävää, sillä luku ei ole ainoastaan vastenmielinen, vaan se inhoittaa minua. Ihan niinkuin silloin kuin Vilén taotti minulla turhan päiten kylmää rautaa. Minun pitää lukea muka tullakseni joksikin, eikä siksi että tahdon tietää. Se se on, jota minä en kärsi." Nyt oli Gabrielille itselleen asia selvänä.
— Minkä tähden välttämättä pitää tulla joksikin. Minä en kärsi tuota: -ksi, -ksi, — sanoi hän.
Henrik ymmärsi hyvin, mitä hän tarkoitti.
— Mutta jos sinä olet konetehtaassa ja varvailet akseleita, — sanoi Henrik, — niin teethän sinä sitäkin vaan tullaksesi vihdoin joksikin, — tullaksesi veturinkuljettajaksi. Siis myöskin -ksi.
— Siinäpä se juuri onkin, — sanoi Gabriel. — Nyt itse sanoit semmoista, joka selittää asian. Johan sanoin sinulle, etten voi edes koneasioita lukea, jos sitä varten että veturinkuljettajaksi. Mutta akseleita mielelläni varvailen ja teen kaikellaista muuta mitä täytyy tehdä, mutta en siksi että veturinkuljettajaksi, vaan siksi, että laitan akseleita; ymmärrätkö? Ja minä olenkin jo Ingridin kanssa puhunut, että ehkä jäänkin tehtaaseen.
— Siis sinä et tahtoisi olla veturinkuljettajana?
— Sama se minulle on olenko lämmittäjä vai veturinkuljettaja. Lämmittäjänä on vapaampi. Mutta Ingridin tähden olen sentään luvannut koettaa. Ymmärrätkö? Mutta minä itse tahtoisin tehdä vaan sitä mitä minä tahdon tehdä.