— Ei, hänellä on vaan pikkuinen huone. — Mutta katsokaahan tuonne, neiti, se on suuremmoista, — sanoi Henrik koettaen jo muuttaa keskustelun ainetta toisaalle.
Neiti Hanna katsahti taas ja sanoi vaan: "ai kuinka kaunista". Sitten kääntyi taas takasin ja hänellä oli selvästi mielessä vielä kysellä samoja asioita, mutta hän ikäänkuin epäili, ja sanoi vaan yleisesti:
— No kertokaa minulle jotain Turusta. En minä ole koskaan siellä käynyt.
Neiti Hanna kuunteli Henrikin kertomusta kuitenkin vaan puolella korvalla. Muutamin paikoin hänen uteliaisuutensa tosin näytti ihan odottamatta heräävän, Henrikin pääsemättä perille missä nimenomaan, mutta se sammui yhtä odottamatta. Silminnähtävästi neiti Hanna ei vieläkään ollut tullut pääasiaan.
— Ja sitten te matkustitte yksin Viipuriin?
— Niin.
— Vai niin, — sanoi hän huokaisten.
Henrik rupesi ajattelemaan, että neiti Hanna ehkä ei löydä keskustelun ainetta.
— No soudammeko siis sitä kaunista paikkaa katsomaan? — sanoi hän.
— Ah se on totta, sitähän meidän piti —