Neiti Hanna nousi istualtaan, mutta veneeseen menosta ei tahtonut tulla mitään. Hän istui vuorostaan sille paikalle, josta Henrik oli jo noussut pois.
Taas neiti Hanna huokasi alakuloisesti ja vaikeni, mutta ei noussut veneen kokalta.
Henrik ajatteli, että häntä varmaan huvittaa kuulla ihmisistä, ja rupesi kertomaan veljestänsä Johanneksesta ja Alinasta, mutta huomasi pian, että neiti Hanna tahtoi olla tarkkaavainen vaan kohteliaisuudesta. Silloin hän rupesi kertomaan eräästä helsinkiläisestä tuttavastaan, mutta sitä neiti Hanna silminnähtävästi ei ollenkaan kuunnellut.
— Onko veljenne Johannes vanhin? — kysyi hän kesken kaikkea.
— On.
— Ja nuorin se, joka jäi Turkuun?
Henrik luuli hänen tarkoittavan Gabrielia, ja sanoi:
— Ei, nuorin on Uuno.
Neiti Hanna sai silmänsä suuriksi.
— Mutta eikös hän juuri jäänyt Turkuun?