— Aivan oikein, mutta katsos minä olen ottanut asian vähän toiselta kannalta, se tahtoo sanoa, olen vasta ikään tehnyt lopullisen päätöksen, enkä siis vielä ole ehtinyt — —
— Vai niin, sinä vasta olet tuuminut, minä ymmärsin väärin. — Mutta kuule, teetköhän vaan viisaasti, kun ryhdyt noin epävarmaan?
Henrik ei tiennyt mitä vastata.
— Ja sitäpaitsi, — aikoi Uuno jotain sanoa, mutta keskeytti ja lisäsi, — niin no, itsehän sen paraiten tiedät.
Henrik ymmärsi, että Uuno tarkoitti toimeentulokysymystä. Hän oli vähän niinkuin kuumilla hiilillä. — Uunon edessä! Hän ei ollut koskaan ottanut asiata tältä kannalta. Tietysti hän ymmärsi, että kohta hänen piti ruveta observatoriolla käymään ja valita joku käytännöllinen, vastaista ansiota tarkoittava päämäärä. Mutta oikeastaan hän oli valinnut tähtitieteen ihan toisellaisista syistä, joita hän ei olisi mitenkään pystynyt Uunolle selittämään. Ehkä ne olivatkin epäselviä. Oikeastaan niitä olikin vaan yksi ainoa syy: yleensä vaan se vetovoima, minkä hän tunsi tähtiä kohtaan. Kun hän Uunon kysymysten johdosta nyt selvästi tuli ajatelleeksi vaikuttimiaan, niin hän ensi kerran huomasi, etteihän hänen vaikuttimillaan ollutkaan oikeastaan mitään yhteyttä niiden kuivien matemaatillisten avaruuslaskujen kanssa, joita astronomia tarkoitti. Hän oli tullut tähtitieteeseen vaan Flammarionin kirjoista.
Olihan hänelle silloin asia ihan selvänä — ja nyt: Uunon kysymys kaikki tyyni sekoitti. Henrikistä tuntui yhtäkkiä niinkuin koko tuo astronomiajuttu olisi ollut hullutusta hänen puoleltaan: niinkuin hän, ratkaistessaan kysymystä elämänsä tehtävästä, ei olisi ottanut asioita vakavalta täysikäisen kannalta, kuten jo Uunokin, vaikka oli häntä nuorempi, osasi ottaa, vaan olisi ottanut joltakin perin lapsekkaalta kannalta. Koko tuo ajatus kaikkivaltiaan tutkimisesta tähtitieteen yhteydessä nyt myöskin tuntui lapsekkuudelta.
Geodeesiksiko, kuten Uuno ehdoitti? Se on: osata tähtien avulla määrätä kiinnepisteitä maan pinnalla, että näiden mukaan sitten voitaisiin piirtää oikeampia karttoja! Se kaikki oli kovin kaukana siitä, mitä Henrik tarkoitti, mutta toiselta puolen: jos nyt Flammarion jo on sanonut kaikki, mitä tähtitieteen perustuksella voi kaikkivaltiaasta sanoa!
Henrikiä tällä hetkellä suoraan peloitti. Ja ne vuodet, jotka hän tutkintoja suorittamatta oli yliopistossa ollut, kammottivat häntä. Hänen oli nyt vuoteessaan pahempi kuin pillastuneen hevosen selässä.
— A propos — oletko lukenut Flammarionia? — kysyi Henrik äänettömyyden katkaistakseen.
— Sehän kuuluu olevan tavaton fantasti, — vastasi Uuno.