"Mikä onni, ettei toinen ihminen voi nähdä toisen sisällisiä vaikuttimia!" ajatteli Henrik. Hän tunsi itsekseen punastuvansa ja sitä Uunolta salatakseen hän veti peitteen silmiinsä asti.
Riisuttuaan ja heittäytyessään voimalla pitkäkseen Uuno sanoi ikäänkuin lohdutukseksi:
— Sinun pitäisi neuvotella professorin kanssa ja päästä hyviin kirjoihin.
— No katsoppas, minä olen ajatellut hankkia sivutyötä. Voinhan minä suomentaa jotakin ja sitten olen ajatellut kirjoitella johonkin sanomalehteen — vaikkapa pienempiä tähtitieteellisiä sepustuksia à la Flammarion.
Henrik venytti päänsä jälleen peitteen alta ja ihmetteli ettei Uuno hyväksy hänen viimeisiä ehdotuksiaan.
— Se on kaikki hyvä, — sanoi Uuno, — mutta minä olen ainakin huomannut, että mihin kerran ryhtyy, siihen täytyy ottaa kiinni täydellä höyryllä, — ei mitään sivutöitä, kaikki aika siihen yhteen, aina vaan täydentää tietojaan ja ottaa selvää ja päästä perille!
— Hm, — pani Henrik.
— Aikaa ei saa piisata, saati että sitä vielä olisi sivutöihin panna.
— Mutta näetkös kun meidän tähtösemme esimerkiksi näin kesällä eivät paista, niin olen nyt ajatellut käyttää ainakin tätä aikaa sivutyöhön, — sanoi Henrik tyytyväisenä sukkeluuteensa.
— No niin niin, miksei. Mitä olet ajatellut hommata?