Henrik luuli jo luetelleensa, mutta hän lisäsi nyt vielä yhden:
— Esimerkiksi jotain kotiopettajan paikkaa, — sanoi hän.
— Vai niin, sanoi Uuno hyväksyvästi ja kehuvasti. — Jaha, jaha. No, puhutaan huomenna, vielähän meillä on pitkä taival edessämme.
Hän sammutti kynttilän.
— Jaa no, hyvää yötä sitten, — sanoi Henrik vähän ajan kuluttua ja vähän oudostellen, sillä ei hän eläissään ollut vielä Uunolle sanonut hyvää yötä.
— Hyvää yötä, — sanoi Uuno huolimattomasti ja kääntyi sängyssänsä.
Siinä he makasivat kaksi veljestä pimeässä ihankuin kaksi samaan huoneeseen sattunutta vierasta matkustajaa, jotka olivat vasta vähän tutustuneet keskenänsä. Ei kumpikaan tahtonut nukkua ensin eikä häiritä toisen nukkumista. Henrikissä oli jonkinlainen ahdistus: olisi tehnyt mieli sytyttää taas kynttilä, puhua jotain lapsellisempaa ja nauraa ennenkuin nukkui, mutta sen sijaan hän hyvin varovasti kääntyi toiselle kyljelleen ja rupesi teeskentelemään nukkuvan hengitystä. Hänen suuhunsa kerääntyi tällöin kuitenkin sylkeä, ja siitä päästäkseen hänen täytyi olla heräävinään, sitten hän taas oli nukkuvinaan, kunnes kuuli Uunon hiljaa kuorsaavan.
Silloin hän vapautui ahdistuksestaan ja hänen ajatuksensa pääsivät valloilleen. Hän jäi heittelemään itseään sängyssään voimatta saada unta, kunnes lasketun rullakartiinin inhoittavan huonosti töhräisty maisema lumivuorineen, puroineen ja myllärinmajoineen alkoi kuultaa kirkastuvan päivän tähden, ja hän siihen katsoessa vihdoin nukkui.
Seuraavana päivänä Henrik ilokseen huomasi, että yölliset synkät ajatukset saattoivat hyvin olla liioiteltuja: ei hän ehkä ollutkaan niin tarmoton, kuin oli näyttänyt, ja ehkä siitä tähtitieteestäkin vielä jotain tulee. Uuno on vaan toisenluontoinen ihminen, siinä kaikki. Jos Henrik löytää niin varmasti oman alansa kuin oli nähtävästi Uuno löytänyt, niin eikö hän muka voisi tarmokas olla! Kalliovuori ei estä häntä, jos niikseen tulisi. Siis koko vika oli vaan siinä, ettei hän vielä ollut varmaan löytänyt alaansa, — tai ei ollut vielä perehtynyt siihen, jonka oli vasta löytänyt.
Uunon oli hyvin vaikea nousta. Henrik sai häntä herätellä monta kertaa. Hän oli jo pessyt itsensä, mutta Uuno yhä virui voimatta tehdä päätöstä. Henrikin täytyi kiirehtiä ja torua häntä.