Niinpä hän vaati Hilman istuvan alati luonaan, eikä tyytynyt muihin.
Kun Hilman piti mennä asialle kaupunkiin, rupesi Henrik itkemään.
Tohtorin käskystä oli Henrikille annettu korkean kuumeen vuoksi kylmiä puolikylpyjä suuressa kylpyammeessa, jonka rouva Forsberg oli jostakin hankkinut. Fabu haettiin joka kerta nostamaan häntä ammeeseen ja sieltä pois. Fabun rotevissa käsissä näyttikin laihtuneen Henrikin koukistunut ruumis todella pieneltä lapselta.
Häntä syötettiin hyvin varovasti, lämpimällä maidolla ja vehnäkorpuilla, jotka sekotettiin velliksi maitoon. Henrik alkoi yhä kiivaammin riidellä itselleen korppuja enemmän kuin oli luvattu. Ja vaikka hänen kanssaan oli silloin vaikea tulla toimeen, iloitsivat kaikki siitä, että tämä juonitteleminen ja kasvava ruokahalu selvästi todistivat parantumista.
Tauti oli hänessä raivonnut tavattoman kovasti, niin että vasta joulun lähestyessä päästettiin hänen luokseen muita kuin jokapäiväisiä hoitajia.
Uuno oli pitänyt suurta huolta Henrikistä ja lähettänyt säännöllisiä ilmoituksia mammalle, mutta Henrikin puheilla ei hän paljon ollut, koska tohtori siitä kielsi.
Kun Henrik ensikerran taisi ottaa täydellä järjellä häntä vastaan, oli hän jo ylioppilas ja kovassa työssä eteenpäin. Hän oli kirjoittautunut fyysillis-matemaatiseen osastoon.
— Miksi sinä puhut niin hiljaa minun kanssani? — sanoi Henrik hitaasti kääntäen päätänsä tyynyllä: — enhän minä enää kipeä ole.
— No, no, — sanoi Uuno, taputtaen häntä polvelle niinkuin lasta, — ethän sinä tervekään ole, mutta toivotaan nyt, että pian paranet.
Uuno toi aina tuoreen ja voimakkaan ulkoilman mukana ehdottomastikin niin paljon elämän touhua omasta maailmastansa, että Henrikillä oli hänen käyntinsä jälkeen joka kerta posket punaisina, jonka vuoksi lääkäri ei Uunon käyntejä hyväksynyt.