— Oletteko te erilainen kuin muut?
— Ei, ei, hyvästi nyt, tästä minä menen.
— Enkö saa tulla saattamaan?
— Ha-ha-ha. Miksei, tietysti, herra tulee vaan.
Hän lähti kulkemaan jotenkin nopeasti, ja Henrik seurasi rinnalla, koettaen löytää sopivaa puheen jatkoa, mutta ei keksinyt muuta kuin tulla suoraan asiaan:
— Oletteko te koskaan koettanut ruveta muuksi? — kysyi hän ihan luonnollisella äänellä.
Tyttö kulki pää kumarassa, mutta hiljensi vauhtia.
— Ei se ole niin helppo, kun on näin pitkällä, — sanoi hän.
— Niin, niin, joka koettaa, hän on yhtä hyvä kuin kaikki muut, — sanoi Henrik.
Tyttö katsoi ylös häneen ja sanoi: