Tohtori veti yhtäkkiä pari kertaa omituisesti ja kuuluvasti henkeensä, ikäänkuin itkun purskahdusta hillitäkseen. Tyttö taas kavahti pystyyn ja tahtoi mennä heti pois.
— Katso nyt, hän itse jättää minut, — sanoi tohtori.
— Ei, ei, älkää lähtekö, — sanoi Henrik: — minä lähden.
Ja hän noustessaan pidätti kädellään tyttöä, ja rupesi itse panemaan päällystakkia ylleen.
— Niinkuin sanottu, enhän minä tarkoita avioliittoa, — sanoi hän uudestaan, — vaan että päättäisitte molemmat, ettei kenenkään muun kanssa. — Ei mitään muuta.
— Sitten olisi parempi — koetti tohtori sanoa, mutta hytkytyksiltä ei taaskaan voinut.
Henrik arvasi hänen tarkoituksensa ja kiirehti sanomaan:
— Tietysti on paras kokonaan vapautua, — tietysti. Mutta jos ette aluksi voi, — kuten sanoit, ja kuten minä luulenkin, — niin ainakaan ei kenenkään muun kanssa.
Tyttö meni nyt tohtorin luo ja peittääkseen tämän liikutusta asettui neuvotonna ja hämillään hänen eteensä. Sitten hän pyyhkäsi kädellään ylös hänen otsatukkaansa ja sanoi hiljaa:
— No, — Värner!