Henrik otti nyt taskukirjastaan esiin ne lehdet, jotka hän oli
Gabrielin luona kerännyt, ja antoi ne Hilmalle.
He katselivat niitä hyvän aikaa ja arvostelivat.
— Voi, voi, sentään, Hilma, kyllä minun tulee teitä kaikkia ikävä, — sanoi Henrik ikäänkuin hyvästiksi.
— No, ehkä Henrik vielä joskus tulee takasinkin, — sanoi Hilma, ja purtuaan pian rihman poikki alkoi valoa vasten sovitella sen päätä neulan silmään. Hän sovitteli sitä vähän liian kauan.
— Olen niin tottunut tähän kaupunkiin ja näihin tuttuihin välimatkoihin teiltä meille ja meiltä teille, — sanoi Henrik.
— No Henrik tietää, että näin minä aina tulen istumaan.
— Niin minäkin.
— Kuinka? — sanoi Hilma nauraen, ja selvisi rihmastansa.
Henrik rupesi myöskin nauramaan omaa vastaustansa ja alkoi tehdä lähtöä. Hän lupasi käydä vielä hyvästillä ennen matkaansa.
* * * * *