Uuno ja Hanna tulivat häntä vastaan tampuriin, ja heidän kolmen kesken syntyi siinä pieni keskustelu.
— No sinähän lähdet lopullisesti pohjanmaalle, — sanoi Uuno.
— Niinhän tuota lähden, en voi sanoa kuinka kauaksi.
— Saa nähdä emmekö mekin, Hanna, ensi kesänä pistäydy siellä.
Johanneksella on siellä suuri talo, — ja sitten vielä, — kääntyi hän
Henrikin puoleen: — minulla olisi kovin paljon puhumista sekä
Johanneksen että sinun kanssasi, Henrik.
— Mitäs muuta kuin tulette. Gabriel uhkasi myöskin lähteä Ingridin kanssa mammaa katsomaan.
— Gabriel, — sanoi Uuno hymähtäen ja nyykäyttäen mietteissään päätänsä.
Sitten hän pani kätensä Hannan olkain yli ja puristi hänet lähemmäksi itseään.
— Niin, niin, näin sitä on meille käynyt, — sanoi hän katsoen ihan läheltä Hannaan, ja he heiluivat yhdessä edestakasin.
Hanna koetti tehdä surullista ilmettä, mutta loisti onnesta.
Mutta Henrik ajatteli itsekseen: