Hän pistäytyi hätimmiten kotonaan, peseytyi, pani toisen takin yllensä ja läksi Ingridiä tapaamaan.
Juuri kun Gabriel oli menemässä tullivahtimestarin asunnon portista sisälle, huomasi hän Ingridin kääntyvän kulmasta ja tulevan kotiin päin. Gabriel meni häntä vastaan ja he kääntyivät yhdessä poispäin kävelemään. Ingrid näytti ihmettelevän, mutta ei kysynyt ensiksi mitään.
— Ja minulla on sinulle hyvin tärkeitä asioita puhuttavaa, — sanoi
Gabriel, kun he olivat istuneet puistikon penkille.
Ingrid katsahti häneen epäilevästi.
— Niin, niin, eikö minulla voi ollakaan mitään tärkeitä asioita, — sanoi Gabriel koettaen lyödä leikkiä ja edeltäpäin voittaa Ingrid puolelleen. — Katsos nyt, ja kuuntele tarkkaan, mitä sinulle sanon. Koko tämä minun nykyinen tuumani koneenkäyttäjätutkinnon kanssa on — pelkkää hullutusta.
— Vai niin, — sanoi neiti Vestlund lyhyesti, oikasihe ja jäykisti kaulansa. Ne oli kaikki pahoja merkkejä.
— Kuulehan ensin mitä sanon, — hyvitteli häntä Gabriel.
— En ole kuuro, — vastasi Ingrid yhtä lyhyesti.
— No niinpä niin, kosket ole kuuro, niin sanon sinulle, että minun on paljon viisaampaa jatkaa Mustialassa, jossa jo olen yli vuoden ollut ja varmaan pääsisin toisen vuoden kurssille takasin. Minulla olisi tie auki sieltä inspehtorin paikkoihin suurilla maatiloilla ja ehkä joskus voisin päästä omankin maatilan isännäksi, — kuka sen tietää! — Mitä?
— Teidänhän on valta tehdä niinkuin tahdotte, aivan niinkuin tahdotte.