Tosin hän oli kuulevinaan niinkuin joku olisi hänen jälkeensä sanonut: "Gabriel!" Mutta vaikka se tuntui hänestä hyvältä, sillä se oli hellyyden ilmaus, hän ei katsahtanut taaksensa. Penkillä vielä istuessaan hän oli jo ehtinyt päättää mennä kostoksi kapakkaan ja juoda itsensä juovuksiin, ja vaikka Ingridin hätäinen huudahdus ja entiset muistot nöyrtymisen välttämättömyydestä kehoittivat muuttamaan tätä päätöstä, ei hän enää malttanut hillitä jalkojaan, jotka jo nopeasti ja ylpeästi astelivat kapakkaan päin. Ja sitäpaitsi hän ajatteli, että ehkä pieni levottomuus hänen tähtensä tekee hyvää Ingridille ja saa häneltä esille vielä samallaisia odottamattomia hellyyden ilmauksia, jahka se vaan oikein ehtii pelästyä.
Heti humalaan päästyään rupesi hän kuitenkin tekemään tyhmyyksiä. Hän meni pajaan jatkamaan. Siellä hän piti hyvin kovaa ääntä, haukkui kaikkia yhteisesti ja heitti kousulla vettä ahjoihin, kunnes sai pomon niskaansa ja vietiin pois. Illalla hän toisen kapakan edustalla, jonne pyrki sisään, joutui tekemisiin kolmen juopuneen herran kanssa, joita hän koetti kummastuttaa ja nolata tiedoillaan, mutta kyllästyi heihin ja survasi luotaan niin että ne menivät läjään päällekkäin ja rupesivat huutamaan polisia. Kaikki vietiin polisikonttoriin, nimet kirjoitettiin, mutta laskettiin menemään ja käskettiin tulemaan seuraavana aamuna kello 8.
Kun Gabriel seuraavan päivän aamuna avasi silmänsä ja muistojen esirippu juhlallisesti kohosi, oli siinä yhtaikaa edessä melkein enemmän kuin Gabriel jaksoi kantaa. Mustimpana kaikesta oli väli Ingridin kanssa, ahjojen sammuttaminen ja käsky tulla polisikonttoriin kello 8.
Hän kopasi tuolilta taskukellonsa. Se oli jo 1/2 8. Viime hetkenä hänessä syntyi semmoinen pelastava ajatus, että hän pukeutuu herraksi! Epätoivoisella kiireellä hän, päänsärystä huolimatta, pesi kasvonsa, tempasi kaapinlaatikosta jotenkin kiiltävät patinakengät ja monta kertaa pantattuna olleen pitkän verkatakin. Oli hänellä myöskin olemassa kaulus ja kaulustin. Ja yhtäkkiä hän oli jälleen herraspuvussa. Ei puuttunut kuin toinen mansettinappi, jonka sijaan hän pujotti tulitikunpuolikkaan. Peilissä hän kiireimmän kautta viimeisteli itseänsä. Kampasi tukkansa pystyyn ja harjoitteli vähän herrasryhtiä päänliikkeillä. Ja sitten issikalla polisikonttoriin!
Hän tuli polisikonttoriin juuri kello 8.
Odotushuoneessa oli paljon kummallista väkeä: muutamalla oli posket sidottuina, toiset seista jomottivat mietteissään, oli epäillyttäviä naisia, passittomia kulkijamia, likasia, kohmeloisia rantajätkiä, jotka olivat saaneet täällä viettää yönsä. — Gabriel ei voinut mennä sisälle istumapaikkaa hakemaan, vaan jäi häpeissään ovensuulle, ikäänkuin ei olisi kuulunut tähän joukkoon. Veri nousi hänen päähänsä, kun hän tuli ajatelleeksi, kuinka pitkälle hän alentumistilassaan jo oli tullut. Ja hän päätti lujasti itsekseen, että jos hän vaan tästä jutusta nyt suoriutuu, niin kyllä hän vielä osaa kohota: hän menee kuin meneekin Mustialaan ja lopettaa tilanomistajana, vielä uhkeammassa verkatakissa ja istuvammassa kauluksessa. Ja jääkööt ikuisiksi kaikki sepät ja rantajätkät!
Samassa tuli komisarjus sisäovesta ja kulki odotushuoneen läpi sitä ovea kohden, missä Gabriel seisoi.
— Mitäs herralla onkaan asiata? — kääntyi hän ruotsiksi Gabrielin puoleen.
Gabriel pisti karkeat kätensä selän taakse, ettei ne näkyisi, ja puoleksi nauraen puoleksi ikäänkuin nuhdellen itseänsä sanoi niinkuin vertaiselleen herrastoverille:
— Sattui tässä vähän ikävyyksiä eilen. —