Ja yhtäkkiä melkein kaikki huoneen yleisö ympäröitsi hänet. Jokaisella oli pyyntöjä esitettävänä, kunhan vaan pääsisi vuorolle. Jotkut eivät vuoroa odottaneet vaan löpisivät yhtaikaa. Erittäin tiukasti takertui häneen eräs viheriä-hameinen, hammastautia sairastava sidottu mummo, joka sysäili kaljupäistä tieltään ja väkisin työnteli viismarkkaista Gabrielin käteen, kunhan tämä vaan olisi ottanut häntä ensin kuullakseen.
"Noin sitä vaan viisimarkkasia satelisi, jos olisi herrana", — ajatteli Gabriel, — "se on toista kuin päällelyöjänä tienata hikipäässä 2 markkaa päivässä."
Ja puoleksi väkisin irtauduttuaan rahantarjoojista hän riensi polisikonttorista ja läksi melkein juosten Ingridiä tapaamaan.
Vaikka tuntui niinkuin kokonainen vuori olisi omaatuntoa painanut, näki Gabriel nyt kuitenkin edessään omituisen pääsyn siitä. Oli tullut jotakin, joka painoi yhtäpaljon toisessa vaa'assa ja näin voitti kaikki pahat muistot ja niiden muuten välttämättömät seuraukset. Tämä toinen oli hänen äskeinen uudistunut herraksi-tulemisen aatteensa. Hänestä oli nyt selvää, että hän oli hullu kun ei käyttänyt hyväkseen niitä suuria etuja, joita hänen syntyperänsä ja hänen verrattain hyvät tietonsa ja taitonsa tarjosivat. Miksi hän rupeaisi päällelyöjäksi, kun hän kerran osasi lukea, kirjoittaa, laskea murtolukuja, korkolaskua, panna kokoon velkakirja ja mikä hyvänsä kiinteimistön kauppakirjakin! Ja miksi hän antaisi immen odottaa vuosikausia, kun hän kuitenkin saattoi yhdellä nykäsyllä kohottautua melkein miksi tahansa! Etteikö hän muka pysty lukuihin! — Gabriel naurahti itsekseen kaikille, jotka sitä luulivat? — Hän vaan ei ollut tahtonut! Mutta nyt oli tullut jotain, joka sai aikaan, että hän tahtoi. — Vaikka ylioppilaaksi hän vielä lukee, jos niikseen tulee. Ja se on menevä niinkuin leikki vaan.
Yksi seikka sai kuitenkin hänen vauhtinsa vähenemään. Jos hän kertoo Ingridille kuinka tämä ajatus syntyi, niin tulee ilmi että hän oli polisikonttorissa. — Mistä syystä? — kysyy Ingrid. Gabriel koetti mielessään vastata niinkuin oli vastannut komisarjukselle: "sattui pieniä ikävyyksiä!" Mutta se ei käynyt ollenkaan päinsä Ingridiin nähden. Pitäisi sanoa asia niinkuin se oli: kävin uudelleen pajassa, priiskoitin vettä ahjoihin, minut ajettiin ulos, menin jälleen kapakkaan, sitten toiseen, mälläsin kolme herrasmiestä pitkäkseen, — huuh! Veri nousi Gabrielin päähän ja hän pysähtyi kokonaan.
"Tämä asia on salattava tyystin Ingridiltä", — ajatteli hän, ja saadakseen kauemmin miettiä, valitsi kiertotien torin ympäri. — "Missä olit?" kysyy Ingrid. — "Kotona minä olin koko illan," — hänen pitää vastata. Se olkoon hänen ensimäinen ja viimeinen valheensa.
Ennenkuin Gabriel ehti neiti Vestlundin asunnolle, tapasi hän tämän, ihme kyllä, juuri samassa puistikossa, missä oli hänestä eronnut, Hän tuli kauppatorilta, kori kainalossa.
Gabriel hypähti hänen luoksensa ja niinkuin kohtelias herra sieppasi korin hänen käsistään.
Toinen ensin vähän hätkähti ja punehtui, mutta pian voitti malttinsa takasin ja tervehti hyvin kohteliaasti, ainoastaan vähän vieraasti.
— Nyt alkaa tälle pojalle toinen elämä, tiedätkös Ingrid, — sanoi Gabriel vilkkuen joka sanalla neiti Vestlundiin, joka ainoastaan yhdellä pitkällä katseella mittasi hänet kiireestä kantapäähän ja sitten nytkähytti tuikeasti päänsä pois.