— Niinkuin sanoin, toinen elämä tästä nyt alkaa, — alotteli Gabriel uudestaan.
— Minä aijon, — no, se on sama mitä aijon, — pääasia vaan, että saat nähdä, että ihan toista tästä nyt rupee tulemaan.
Neiti Vestlund oli katselevinaan pilviä tai puunlatvoja, joissa hän arvattavasti huomasi jotain tavatonta.
— Kolme vuotta olet antanut minulle valmistumisen aikaa, — niin, niin, Ingrid, itse olet määrännyt tämän ajan. Hyvä. Minä en pyydäkään enempää. Mutta tietysti saan tehdä sillä ajalla vähän enemmän kuin mitä minulta vaaditaan, — sanoi Gabriel koettaen taas lyödä leikiksi.
Samallainen uudistettu mittaus kiireestä kantapäähän.
— Sanalla sanoen, minä näytän sinulle. Aikomukseni on jatkaa lukujani ja suorittaa ylioppilastutkinto. Ja mitä toimeentuloon tulee, niin eipä se mitään vaikeata ole, kun kerran osaa kirjoittaa ja muutenkin —
— Tästä minun täytyy mennä, — sanoi nyt neiti Vestlund ja ojensi kätensä koria ottaakseen.
Gabriel näki nyt, että leikit olivat kaukana. Neiti Vestlundin silmäluomet olivat paisuksissa ja silmät pyöreinä ja pieninä. Hän oli nähtävästi itkenyt. Mikä ihme siinä oli: kaikki Gabrielin suuret ehdotukset lyötiin yhtä kylmästi takaisin. Ainoastaan veturinkuljettaja kelpasi!
— Ingrid, et suinkaan ole minulle suutuksissasi? — sanoi Gabriel anteeksi anovasti.
— Minulla ei ole oikeutta siihen, ettehän ole minua mitenkään loukannut.