Nyt rupesi Hannes kyselemään vallankumouksellisista ja samassa muisti, ettei hän ollut vielä kertonut siitä, mitä Natalja Feodorovnan käynnin jälkeen oli hänen kotonansa tapahtunut.
Natalja Feodorovna näytti kovin säikähtävän, mutta ei lainkaan omasta puolestansa, vaan ainoastaan Hanneksen, johon hän, oli ruvennut yhä enenevällä lämmöllä katsomaan.
—Ja senjälkeen olette te uskaltanut tulla tänne! Rakas Ivan Ivanovitsh, poistukaa niin nopeasti ja niin salaa kuin mahdollista!
Hannes tahtoi kuitenkin vielä vastauksia muutamiin tärkeihin kysymyksiin.
—Ei-ei-ei-ei—lähtekää heti, heti,—ei saa suotta panna itseään vaaran alaiseksi—no-no-no, ei mitään puheita, lähtekää nyt vaan.
Hän melkein väkivallalla lykki Hannesta ovelle.
Mutta kun Hannes oli saanut päällystakin ylleen, ja seisoi jo ovessa, sanoi Natalja Feodorovna vedet silmissä:
—Me emme näe enää toisiamme koskaan.
—Miksi? kysyi Hannes ja ensi kertaa tunsi kuinka lujilla siteillä hän oli Natalja Feodorovnaan kiintynyt.
Natalja Feodorovna ei vastannut, vaan sanoi: