Pudistaa kieltävästi päätä vieraan kysymykseen olisi merkinnyt samaa kuin ainiaaksi luopua yhteydestä vallankumouksellisten kanssa. Se viha, jota hän tunsi tällä hetkellä tuota henkilöä kohtaan, joka ilmeisesti tavotteli käytöksen raakuutta siinä luulossa että Hannes, ollen tunnettu hirmuaikeistansa, sellaista suosi,—se viha kyllä puhui päänpudistamisen puolesta.
Hannes katsoi kauan vieraan silmiin ja hänen sieramensa hengittivät kauheata uhkaa.
—Minä kysyn onko serkkunne tila tyydyttävä,—toisti vieras tahallisen laiskasti venytellen jäseniänsä, aivankuin kysymys todellakin olisi ollut jostakin serkusta.
Jäädä taas upseeriksi kadotettuaan uskonsa hallituksen absolutisen vallan mahdollisuuteen tuntui Hanneksesta niin mitättömältä ja raukkamaiselta, että hän mieluummin olisi vaikka heti mennyt päävahtiin, riisunut miekkansa ja antanut itsensä ilmi.
»Millä oikeudella he laittavat ihmiselle tämmöisiä hetkiä!»
Hanneksen teki mieli ottaa mies niskasta ja kantaa ulos.
Voi, että he olivatkaan sysänneet Vasilin syrjään, joka oli ollut Hannekselle kuin majakkana pimeästi myrskyävässä meressä! Vasili oli ollut hänen kumouksellisen intohimonsa pyhitys, ja ilman Natalia Feodorovnan aatteellista pohjaa ei koko tässä intohimossa ollut mitään muuta kuin järjetöntä sisällistä raivoa, joka ei tuntenut lähteitään eikä lopullista päämääräänsä.
—Täällä arkaillaan?—sanoi vieras vihdoin sama ivahymy huulillaan.
Vetoominen rohkeuden puutteeseen oli kyllä Hanneksen kaikkein arimpaan kohtaan koskettamista. Koko hänen olentonsa vavahti. Oli ilmeistä, että vieras ajattelee ivallisesti: olet kamarissasi uskaltanut luoda rohkean suunnitelman, mutta kamaristasi et uskallakaan astua toimintaan! Hannes oli kuitenkin liian paljon aikoinaan stoialaisia filosofeja lukenut, että olisi tällaisen yllytyksen antanut itseensä vaikuttaa. Hän viivytteli vastaustaan.
Silloin ulvahti tuuli uuninpellissä, ulvahti seinien liitoksissa, ulvahti katossa, ulvahti maassa,—ikkuna-uutimet imeytyivät kiinni lasiruutuihin, kuului kumeata, jostakin kaukaa lähestyvää kohinaa, se kasvoi, kasvoi, ja vihdoin jysähti hirmumyrskyn ensimäinen tuuliaispää vasten seiniä ja ikkunoita ja koko talo tuntui huojuvan ja vavahtelevan.