A-oo! A-oo! A-oo!
— Miten paljon niitä onkaan, ihmetteli Klopstock.
— Koirashaahkat keräytyvät nyt parviin, selitti Kevätesikko. Ja pian
ne suuntaavat kulkunsa etelää kohden, kauas, kauas Itämeren yli
Saksan hiekkasärkille ja Tanskan salmiin, jättäen naaraat ja poikaset
Gullkronan selälle.
Punainen hohde sammui. Tuulenpuuska kulki veden yli saattaen purren liikkeeseen ja kääntäen Heinrich von Ofterdingenin lehteä.
— Mitä tekemistä sinulla on täällä, tuuli! kivahti hartaudessaan häiritty Klopstock.
— Tuuli kääntyy vastapäivään, mietiskeli Pykälä. Ja tuolla nousee
Baabelin torni; saa nähdä, tuleeko ilmanmuutos.
Mutta tuulenpuuska asettui jälleen. Ja päivän suuri soihtu oli tuskin ennättänyt sammua kaukaisen vuorenhuipun taakse, kun jo samalla paikalla loimusi uljas nuotio.
— Mutta katsokaas, aurinkohan palaa takaisin! huudahti Klopstock tyhjentäen kymmenennen maljansa.
— Tuo aurinko on ihmiskäsien sytyttämä ja sitä nimitetään juhannuskokoksi, neuvoi Kevätesikko.
— Komea roihu! Se leimuaa kuin vainovalkea, niinkuin vartiotuli sodassa, riemuitsi Kolumbus.