— Katsokaas, sinä olet oppinut minun nimeni! Maljasi, Kristoffer!
— Hiljaa!
Kevätesikko nousi seisomaan.
— Kuulkaa!
— Mikä ääni se on? kuiskasi Klopstock Pykälälle.
— Kalkas huutaa.
— Mikä lintu se on?
— Koirashaahka, tietääkseni!
— Tosiaankin kummallista, että se laulaa näin myöhään kesällä!
Aurinko säteili sinimustan tornin alta, jonka pilvet olivat rakentaneet luoteiselle taivaalle. Se ampui Gullkronan selän yli viimeisen kimppunsa hohtavia nuoliaan ja vaipui sitten saaristomereen jonkun etäisen saaren jyrkkien kallioiden taakse. Hulmuava väriloisto levisi nopeasti yli koko taivaanlaen. Selkä vivahteli tumman burgundilaisen väreissä, ja kaukaa punaisesta maininkien kuohusta kuului huutoja, äänekkäitä, houkuttelevia, alakuloisia, ikäänkuin niissä olisi elänyt ihmiskaipaus: