— Missä on Kolumbus?
Ei vastausta.
— Herran nimessä, mitä olette tehneet Kolumbukselle?
— Kolumbus! Kolumbus! huutelivat toverukset yhteen ääneen.
— Täällä! kajahti niemeltä ääni.
Kolumbus oli riisunut vaatteet yltään, uinut maihin ja ryhtynyt keräämään risuja juhannuskokkoa varten. Hän repi irti aikoja sitten kaatuneiden ja lahonneiden mäntyjen juurimyhkyröitä. Hän löysi hiiltyneitä kekäleitä muutamasta louhikosta, missä joskus oli palanut rantatuli. Toverit tulivat raahaten mukanaan kuivia kuusia, joita Pykälä oli kaatanut venekirveellä. Pian kohosikin autiolle niemenkärjelle kokko, ja ylimmäinen puunlatvus upeili pari miehenmittaa korkealla. Liekit kiitivät sihisten ja sähisten eteenpäin tuon hauraan rakennelman sisustassa, työnsivät vihaisia, punaisia kieliään esiin kuusenhakojen muodostamien rätisevien seinien läpi ja kiemurtelivat kähisten ylös runkoja pitkin.
Kolumbus kiskoi ranta-ahteesta kuivia katajapehkoja ja työnsi ne aukkokohtiin. Tuli loi heleänpunaista hohdettaan hänen valkoiselle iholleen ja mustalle tukalleen.
Hän tuli toverien luokse, jotka olivat leiriytyneet kokon lähistölle.
— Tässä ovat vaatteesi.
— Kiitos, minä menen pian uudelleen mereen. Olen nokeentunut rantasaaliistani.