Hän kietoutui peitteeseen, jonka toimekas Pykälä oli ottanut mukaan.
— Syö ja juo sitten lämpimiksesi!
Pykälä ojensi hänelle tuoreella, voimakkaalla maalaisjuustolla päällystetyn hapanleipävoileivän.
Kevätesikon viinataskumatti kiersi miehestä mieheen. Mutta kokossa lauloi tuli juhannusyön korkeaa veisua ja yhtäkkiä se otti vauhtia suihkuttaen pilviä kohden ikäänkuin loistavan jättiläismainingin. Punainen kajo kierteli hiljaisilla rannoilla ja tyynillä vesillä, kipinät tanhusivat joka taholla tummansinisessä hämyssä.
Nuo kolme vierasta kokkoa paloivat vielä kukin tahollaan. Suuri yksinäisyys ei enää painanut mieltä. Tuntui siltä kuin olisivat hajallaan olevat pienet ihmisparvet tulleet lähemmäksi toisiaan ja viittoilleet toisilleen palvellen yhdessä valon ja elämän voimia.
Jonkun aluksen varjokuva sukelsi äkkiä tulen valopiiriin. Kevätesikko huomasi sen ensimmäisenä ja nykäisi Klopstockia käsivarresta.
— Näetkö, Kaaron tulee lauttoineen.
— Miksi juuri Kaaron?
— Siksi että hän soutaa äänettömästi. Ja miten voit selittää sen, että hän on useita minuutteja puurtanut eteenpäin silmänkantamissa, kenenkään sittenkään huomaamatta sitä.
— Yksinäinen soutaja ja raskas lasti, päätteli Pykälä.