Kolumbus kahlasi eteenpäin tuota salaperäistä alusta kohden. Klopstock totteli: riutuva kokko sai eloa ja pian väräjöi tulenvako taas selän yllä, jonka punavärisistä mainingeista uimarin päälaki toisinaan kohosi näkyviin niinkuin musta hylkeenpää. Mutta äkisti kajo kalpeni, liekit hupenivat, kekäleet luhistuivat kokoon. Ei ollut mitään, millä pitää tulta vireillä. Nuo kolme ylioppilasta juoksivat kilvan metsän läpi.
— Miksi me juoksemme?
— Kysy Pykälältä!
— Miksi sinä livistät niin vimmatusti? läähätti Kevätesikko.
— Siksi että pelkään Kolumbuksen joutuvan vaaraan.
— Mitä me voimme tehdä?
— Lähteä pursinemme liikkeelle.
He kulkivat sauvomalla matalikkojen lomitse, pääsivät vihdoin selville vesille ja alkoivat soutaa molemmilla avopareilla. Kulku suunnattiin vierasta alusta kohden.
— Pidä kokkaa maamerkkinä, hän komensi.
Seuraavana hetkenä kiiri hirveä ulina veden yli. Se kuulosti kauhunhuudolta, se oli kuin jonkin suuren eläimen parahdus kuolemanhädässä.