Nuo kolme purressaolijaa vaikenivat. Heidän kasvonsa valahtivat kuolonkalpeiksi, heidän sydämensä pamppaili, heidän lihaksensa jännittyivät äärimmilleen. Aironlavat taipuivat vedessä, keulan ympärillä kohisi, raskas pursi eteni sellaista vauhtia kuin se olisi kulkenut purjein pienoisessa tuulenpuuskassa.
Kolumbus oli sillävälin uinut selälle hiljalleen. Asiallahan ei ollut kiirettä. Hän kääntyi selälleen levätäkseen ja nauttiakseen hulmuavan kokon ja sinisen yön värisoinnuista. Mutta lopulta alkoi vilu nipistellä ihoa, niin karaistunut kuin hän olikin. Hän pyrki nyt eteenpäin voimiensa takaa, oli pian verkalleen etenevän päämääränsä lähettyvillä ja pysähtyi vettä polkemaan koettaen samalla ottaa selvää asemasta.
Vieras alus oli kömpelö verkkovene, jonka takimmainen masto oli irrotettu. Keulassa istui soutaja: kyttyräselkäinen ukko, vanhojen puuleikkausten Kaaronia suuresti muistuttava. Kolumbus päätteli vain hahmosta. Kasvoista hän ei tietenkään saanut mitään käsitystä. Mutta mitähän vanhus mahtoikaan kuljettaa? Kolumbus oli aistivinaan tuoreiden kuusenhavujen tuoksua. Se tuntui jollakin tavoin vastenmieliseltä.
— Kaaron on laatinut lastinsa ylle kuusenhavukatoksen. Se suojaa auringolta.
Hän päästi kaikuvan hoi-huudon ja ui lähemmäksi.
Ukko lakkasi soutamasta. Hän nousi seisomaan veneensä keulassa.
Kolumbus kuuli hänen puhelevan itsekseen marisevalla äänellä. Se oli
niinkuin katkismuksenlukua: loppumaton, keskeytymätön ladelma sanoja.
Kolumbus ui vieläkin lähemmäksi ja huusi. Vanhus tarttui airoon.
Kolumbus huusi vielä kerran. Vanhus kohotti airon lyödäkseen. Mutta ei
Kolumbusta kohden, vaan veneen peräpuoleen.
— Sinä mahtanet olla kuuro, arveli Kolumbus. Sinä vain jollakin tavoin aavistat äänen. Mutta mitä pahuusta sinä vainuat omassa veneessäsi, sen sijaan että katsoisit tänne tai ainakin silmäilisit eri tahoille ympärillesi.
Kolumbus oli nyt aivan lähellä veneen reunaa. Vanhus seisoi liikahtamatta airollaan perään päin uhaten ja ehtimistään mumisten: Maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman, Jeesus Kristus Vapahtajamme on sinut viimeisenä päivänä herättävä ylös kuolleista, maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman — —.
— Laiva hoi!
Airo suhahti ilman halki kuin keihäs ja iski veteen aivan sukeltavan Kolumbuksen kohdalla. Hän ei itsekään jälkeenpäin ymmärtänyt, miten hän oikeastaan oli voinut pelastua. Lyöntiin nähden hän oli ollut varuillaan, mutta tuo eläimellinen ulvonta yllätti ja jähmetytti hänet.